Turkki pidätti vallankaappauksesta syytetyn Gülenin tärkeän avustajan

Turkki on pidättänyt muslimisaarnaaja Fethullah Gülenin tärkeän avustajan, kertoo viranomaislähde.

Turvallisuusjoukot pidättivät lähteen mukaan avustaja Hails Hancin Trabzonissa Koillis-Turkissa. Hänen kerrotaan olevan Yhdysvalloissa maanpaossa elävän Gülenin "oikea käsi". Lähteen mukaan Hanci muun muassa vastaa rahasiirroista Gülenille.  

Viranomaisen mukaan Hanci tuli ilmeisesti Turkkiin kaksi päivää ennen vallankaappausyritystä.   

Jo eilen Turkin valtiollinen media kertoi viranomaisten pidättäneen Gülenin sukulaispojan.  

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan epäilee Güleniä viimeviikkoisen vallankaappausyrityksen tekijäksi. Gülen on kiistänyt olleensa suunnitelman takana.

Järeät keinot käytössä 

Turkissa on tehty muitakin pidätyksiä. Lähteen mukaan esimerkiksi maan ilmavoimien entisen komentajan vävypoika on otettu kiinni.

Vallankaappausyrityksen pääepäiltyihin kuuluva komentaja pidätettiin jo aiemmin.  

Turkki otti eilen käyttöön entistä järeämmät keinot vallankaappausyrityksestä epäiltyjen tekijöiden rankaisemiseksi, kun se kertoi sallivansa epäiltyjen pidättämisen 30 päiväksi ennen vangitsemiskäsittelyä.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on varoittanut Turkkia venyttämästä pidätysaikaa normaalista, joka on ollut aikaisemmin enintään neljä päivää.  

Turkin hallitus on kuitenkin ilmoittanut jäädyttävänsä Euroopan ihmisoikeussopimuksen soveltamisen maahan keskiviikkona julistetun kolmen kuukauden poikkeustilan ajaksi.  

Lue myös:

    Uusimmat