Turkin AKP säästyi lakkauttamiselta

Turkin korkein oikeus on päättänyt, ettei valtapuolue AKP:tä lakkauteta. Oikeus määräsi kuitenkin puolueelle sakkorangaistuksen.

Puoluetta syytettiin yrityksistä muuttaa Turkki islamilaiseksi valtioksi. Maan perustuslaki vaatii pitämään politiikan ja uskonnon erillään.

Jos puolue olisi lakkautettu, maan talous olisi luultavasti kärsinyt ja maan mahdollisuudet päästä EU:n jäseneksi heikentyneet.

EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana pitää Turkin oikeuslaitoksen päätöstä hyvänä uutisena. Solana viestitti edustajansa välityksellä toivovansa, että oikeuden päätös lisäisi osaltaan Turkin olojen vakautta.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat