Tuntematon pyytää Facebook-kaveriksi - mitkä ovat riskit?
”Kukahan tämä kuvankaunis nainen mahtaa olla? Näyttää tutulta, mutta ei tule nyt mieleen, missä olisimme törmänneet”. Vaikkapa tällaisia ajatuksia saattaa käydä mielessä, kun Facebookissa odottaa ystäväpyyntö täysin tuntemattomalta henkilöltä. Mutta hyväksyäkö pyyntö?
Viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen tietoturva-asiantuntijan mukaan ehdottomasti ei.
Ei, vaikka pyytäjällä vaikuttaisi olevan yhteisiä ystäviä.
Aivan kuten sähköpostien välityksellä, hämärät tahot yrittävät käyttäjien tietokoneelle myös Facebookin kautta.
– Jos hyväksyy itselleen tuntemattoman henkilön kaveriksi, pitää ehdottomasti varoa mitä kirjoittaa, ja myös mitä tämä toinen kirjoittaa, varoittaa tietoturva-asiantuntija Markus Lintula.
– Tällaisen henkilön kautta voi tulla linkkejä vaikkapa hauskoihin videoihin. Ja kun sen klikkaa auki, niin voikin joutua sivustolle, jolla yritetään saada täyttämään esimerkiksi jotain lomaketta tai josta tulee koneelle haittaohjelmia.
Myös omien tekemisten tarkka raportointi voi koitua kohtaloksi.
– Esimerkiksi murtovarasta saattaa kiinnostaa, että jos kirjoitat lähteväsi vaikka kahdeksi kuukaudeksi matkalle.
Samalla kuvalla useita profiileja
Kaveripyynnön lähettäneen ihmisen kuvalla löytyy monesti useita muitakin profiileja. Facebookissa varoitellaan, että samalla kuvalla on löytynyt jopa kuusi erinimistä käyttäjää.
– Käyttäjien profiileja selvästi kopioidaan kokonaisuudessaan ja ainoastaan vaihdetaan nimi. Tällöin kaveriksi hyväksyminen voi johtaa jopa oman profiilin kopioimiseen ja sen hyödyntämiseen eri nimellä, Lintula muistuttaa.
Näin ollen tuntemattoman kaverin lisännyt käyttäjä voi jopa törmätä omiin tietoihinsa toisen profiilin yhteydessä.
Uusimmat
-
23:12
Ammuskelu Tukholmassa lähellä vilkasta urheilukenttää – nuori mies kuoli
-
22:15
Estonia-onnettomuuden pelastusoperaation johtaja muistelee kohtalokasta yötä: "Ei olisi uskonut, että sellaista tapahtuu"
-
22:09
Maaleja mättävä kyläseura järkyttää Espanjan jalkapalloa – nappasi La Ligan kärkipaikan Real Madridilta ja Barcelonalta
-
22:02
Sanna Marinilla jälleen uusia työkuvioita – kirjoitti sopimuksen ulkomaisen manageritoimiston kanssa
-
21:39
Kansalaisaloite Venäjän konsulaatin lakkauttamiseksi Ahvenanmaalla sai allekirjoitukset täyteen, mutta ei tule etenemään eduskunnassa
-
21:27
Liiga-ilta tarjosi kuohuttavia käänteitä – Kärpiltä dramaattinen loppu, jumboseura vaihtui
-
21:20
Artisti Pink heitti ympärileikkauksia kritisoineen katsojan ulos konsertistaan: "Tunnetko itsesi nyt hyväksi?"
-
21:19
Lakers-legenda paljasti yllättävän haaveensa – "Voisin todella harkita"
-
21:04
Koulukiusaaminen vei 15-vuotiaan Olivian hengen – äiti toivoo, että nuoria kuunneltaisiin
-
20:48
Raju taklaus pysäytti SM-liigassa – tähtipuolustaja talutettiin jäältä: "Nyt taitaa käydä pahasti"
-
20:45
Espanjan parlamentti ei kelpuuttanut konservatiivipääministeriä
-
20:30
Olli Salo poltti päreensä: Tappara iski kiistanalaisen johtomaalin – menikö tämä tuomio oikein?
-
20:16
Pelle Heikkilä näyttelee Estonia-sarjassa – lämpötila oli kuvauksissa pahimmillaan 60 astetta: "Onneksi olen suomalainen ja ollut paljon saunassa"
-
20:15
Mehiläinen: Julkisesta palvelusta ei ole apua työterveyden 3,5 miljoonan sairaanhoitokäynnin helpottamiseksi – tyrmää arvion "turhista käynneistä"
-
20:10
HJK:n nuorelta tähtikiiturilta hämmästyttävä maali – jalkapallon Suomen mestaruus ratkeamassa
-
20:05
Amber hyppäsi poikansa kaulaan jalkapallo-ottelun jälkeen ja herätti someraivon
-
20:00
Näin ilmaston roima lämpeneminen mullistaa hiihtoa Suomessa ja Lapin laskettelukeskuksissa: "Meidän on keksittävä toisia vaihtoehtoja"
-
19:55
IS: Kadonneen Rasmus Takaluoman etsinnöissä uusi käänne – poliisi aikoo tutkia "kiinnostavia" kohteita joessa tarkemmin
-
19:45
Elokuvantekijä huijasi ilmaistyövoimaa ja maalaili miljoonatuottoja – puliveivarilla oli budjetista satojentuhansien sijaan koossa vain pari tonnia
-
19:44
Kultaleijona räpeltää SM-liigassa – nyt oli selostajallakin huomautettavaa
-
Lataa lisää