"Tunsin epäonnistuneeni" – Michelle Obama avoimena lapsistaan ja avioliitostaan: Malia ja Sasha syntyivät keinohedelmöityksen avulla, parisuhdeterapia opetti puhumaan erimielisyyksistä

Michelle Obama kertoo kaiken:"Tuntui, että olin epäonnistunut" 2:42

Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman puoliso Michelle Obama kertoo pariskunnan kahden lapsen saaneen alkunsa keinohedelmöityksellä. Hän avautuu myös keskenmenostaan ja avio-ongelmistaan ensi viikolla julkaistavissa muistelmissaan.

Michelle Obama kertoo ensi tiistaina ilmestyvässä muistelmateoksessaan Becoming molempien tyttäriensä, Malian ja Sashan, syntyneen keinohedelmöityksen avulla.

Obama kertoo myös saaneensa keskenmenon 20 vuotta sitten. ABC's Good Morning America -aamuohjelmassa kirjastaan puhunut Michelle Obama sanoo tunteneensa itsensä keskenmenon jälkeen eksyneeksi ja yksinäiseksi.

– Tunsin epäonnistuneeni, koska en tiennyt kuinka yleisiä keskenmenot ovat – koska emme puhu niistä.

– Istumme omassa tuskassamme ajatellen, että jotain on mennyt rikki. On tärkeää puhua nuorille äideille siitä, että keskenmenoja tapahtuu, Obama sanoi ABC:n ohjelmassa.

"Biologinen kello on totta"

Koeputkihedelmöitykseen Michelle Obama kertoo päätyneensä ymmärrettyään, että "biologinen kello on totta" ja että "munasolujen tuotanto on rajoitettua".

– Yritin tulla raskaaksi, mutta se ei onnistunut, nyt 54-vuotias Michelle kertoo kirjassaan.

ABC:n ohjelmassa Michelle toivoi naisilta avointa puhetta ongelmistaan.

– Pahinta, mitä me naiset voimme tehdä toisillemme, on se, että emme jaa totuutta ruumiistamme ja siitä, miten ne toimivat.

Obamat ovat käyneet parisuhdeterapiassa

Michelle Obama paljastaa 426-sivuisessa kirjassaan myös, että hän on käynyt miehensä Barackin kanssa parisuhdeterapiassa.

Michelle kertoo avioliitossa olleen aika-ajoin vaikeuksia, erityisesti sen jälkeen, kun Barack aloitti uudessa työssä ja Michelle jäi kotiin ja joutui antamaan itse itselleen hedelmöityshoitopiikkejä.

– Avioliittoneuvonta oli meille tapa, jolla opimme puhumaan erimielisyyksistämme.

– Tiedän liian monia nuoria pareja, joilla on vaikeuksia, ja jotka luulevat, että heissä on jotain vikaa. Haluan heidän tietävän, että Michelle ja Barack Obama, joilla on hieno avioliitto ja jotka rakastavat toisiaan, tekevät töitä liitonsa eteen. Ja me haemme siihen apua, kun sitä tarvitsemme, Michelle Obama sanoi ohjelmassa. 

Lue myös:

    Uusimmat