Kirjasta syttyi sanasota Trumpin ja Michelle Obaman välille: "En anna hänelle koskaan anteeksi"

Michelle Obama kertoo kaiken:"Tuntui, että olin epäonnistunut" 2:42

Yhdysvaltain entinen ensimmäinen nainen Michelle Obama kertoo Becoming-nimisessä muistelmateoksessaan negatiivisista tuntemuksistaan presidentti Donald Trumpia kohtaan, kertoo The Washington Post.

Video: Michelle Obama kertoo kirjassaan kaiken: "Tuntui, että olin epäonnistunut"

Teos julkaistaan vasta ensi viikon tiistaina, mutta The Washington Post on saanut nähtäväksi sen ensiversion.

Lehden mukaan Obama toteaa kirjassa, ettei aio koskaan antaa Trumpille anteeksi sitä, että tämä kyseenalaisti ex-presidentti Barack Obaman syntymätodistuksen aitouden. Hänen mukaansa kyseessä oli järjetön ja ilkeä teko, joka kertoo suvaitsemattomuudesta. 

Michelle Obaman mukaan teko myös asetti hänen perheensä vaaraan.

– Entä jos joku epätasapainoinen ihminen olisi ladannut aseen ja ajanut Washingtoniin? Entä jos kyseinen henkilö olisi tullut etsimään tyttäriämme? Obama kysyy.

Trump kommentoi asiaa toimittajille aiemmin tänään.

– Hän sai paljon rahaa kirjan kirjoittamisesta, ja tällaisiin teoksiin halutaan aina vähän ristiriitoja, Trump sanoi.

Presidentti lisäsi myös, ettei itse aio antaa Barack Obamalle anteeksi sitä, "mitä tämä teki Yhdysvaltain armeijalle". Trumpin mukaan Obama teki maasta turvattoman.

Alla video: Barack ja Michelle Obaman viralliset muotokuvat paljastettiin 


Lue myös:

    Uusimmat