Tunisian väliaikainen johtaja vaihtuu

Tunisian väliaikainen johtaja vaihtuu.

Perustuslakineuvoston mukaan maan parlamentin puhemies on väliaikainen presidentti, kertoo valtiollinen televisio. Pääministeri Mohammed Ghannouchin on määrä väistyä maan johdosta.

Samalla perustuslakineuvosto on virallistanut maasta paenneen presidentti Zine al-Abidine Ben Alin erottamisen. Presidentinvaalit on pidettävä viimeistään 60 päivän kuluessa.

Tunisiassa neuvotellaan jo koalitiohallituksen muodostamisesta eilisen vallanvaihdon jälkeen. Ghannouchi on aloittanut neuvottelut oppositiopuolueiden kanssa. Parlamenttivaalit on määrä pitää puolen vuoden kuluessa.

Ben Alin 23 vuotta jatkunut valtakausi päättyi väkivaltaisiksi kääntyneisiin mielenosoituksiin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun hallituksen vastaiset mielenosoitukset ovat pakottaneet arabimaan johtajan syrjään. Ben Ali matkusti yöllä perheineen Saudi-Arabiaan.

Ilmailuviranomaiset ilmoittivat, että maan ilmatila on avoinna ja lentokentät toimivat. Maan pääkaupungissa Tunisissa sotilaat partioivat keskustassa, kaupat ovat kiinni ja kaduilla on rauhallista. Uusista mielenosoituksista ei ole toistaiseksi merkkejä.

Maailmalla poliitikot ovat vaatineet Tunisiaan vapaita ja rehellisiä vaaleja. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on kiitellyt tunisialaisten mielenosoittajien rohkeutta. EU:n ulkoministeri Catherine Ashton toivoo, että demokratia saavutetaan rauhallista tietä.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat