Tulva vei pikkuponin mukanaan – löytyi myöhemmin käsittämättömästä paikasta: "Onneksi se selvisi"

Terapiaponi Leaf tempautui tulvavesien mukaan, mutta selvisi kuin ihmeen kaupalla.

Springerspanieli Zakilla on hyvä ystävä – Rocky-poni. Videolla kerrotaa, että Zak osaa jopa ratsastaa!

Terapiaponi Leaf joutui karun kokemuksen eteen, kun tulva vei sen mukanaan. Japanilaisponi tempautui sateen paisuttaman joen virtaan, kertoo Metro.

Ponin kotifarmilla työskennelleet ihmiset saattoivat vain seurata tilannetta sinusta.

Uskoivat Leafin hukkuneen

Kun tilanne rauhoittui, työntekijät järjestivät etsintäpartion. Ponia ei löytynyt. He uskoivat 9-vuotiaan Leafin hukkuneen.

Toisin kuitenkin kävi!

Lopulta Leaf löytyi tulvavesien laskettua läheisen talon katolta.

Leaf oli säilynyt hyväkuntoisena

Poni oli mudan peitossa ja sen jalassa oli vamma, mutta muuten Leaf oli säilynyt hyväkuntoisena.

Leafille syötettiin porkkanoita sillä aikaa, kun sen pelastusoperaatiota suunniteltiin.

Se, miten poni joutui katolle, ei selvinnyt. Vedet eivät nousseet kattojen korkeudelle.

– Ajattelin, että se olisi jo kuollut, mutta onneksi se selvisi katolla, Leafin kotifarmin työntekijä Masayuki Yoshida, 48, kommentoi.

Lähde: Metro.co.uk

Lue myös:

    Uusimmat