Tulevien päivien säässä ei juuri ole hurraamista – "Varautukaa sadekuuroihin ja ukkoseen"

Heinäkuun helteistä ei tarvitse haaveilla loppuviikostakaan, sillä sää jatkuu epävakaisena.

Viime päivinä Suomessa on riittänyt rankkojakin sateita. Tämä johtuu maamme itäpuolelle pyörimään jääneestä matalapaineen keskuksesta.

Tänään sadekuurot painottuvat itään, mutta paikoin kuuroja esiintyy myös lännessäkin.

– Etelässä lämpötila on 15-20 astetta. Lappiin virtaa viileämpää ilmaa, ja aivan Pohjois-Lapissa päivälämpötila jää vain kymmeneen asteeseen, MTV Uutisten meteorologi Mette Mannonen sanoo.

Perjantaiksi säässä ei suurta muutosta tapahdu, sillä sadekuuroja saadaan edelleen. Aurinkoisinta on länsirannikolla.

– Etelässä aurinkoisilla alueilla päästään parinkymmenen asteen lukemiin.

Suurin muutos viikonlopun säässä on, että Lapissa lämpenee.

– Muuten luvassa on epävakaista säätä, joten sadekuuroihin kannattaa varautua. Myös ukkoset ovat mahdollisia, Mannonen ennustaa.

Alla olevasta taulukosta näet viiden päivän sään yli sadalla paikkakunnalla:

Lue myös:

    Uusimmat