Kuurosateita ja hallaa luvassa ennen kesäsäitä

Malta vielä hetki, ennen sunnuntain kesäsäätä. Luvassa on vielä epävakaista ja osin sateista tänään ja huomenna.

– Yhtenäisin sadealue majailee lauantaina Itä-Suomessa, jossa paikoin sataa vettä läpi lauantaipäivän, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Tänään on vielä aurinkoista Itä-Suomessa, siellä hätyytellään iltapäivällä 20 astetta. Poutasäätä on tiedossa muuallekin Suomeen.

– Maan keskivaiheilla on hieman kuurosaderiskiä, etenkin lännen puolella. Aurinkoisilla alueilla lämpötila kuitenkin nousee yli 15 asteen.

Selvimmin lähipäivien lämpeneminen näkyy pohjoisessa. Tänään pohjoisessa jäädään vielä kymmenen asteen paikkeille.

– Jatkossa pohjoisessa on sitten kaksinumeroisia päivälämpötiloja, ennustaa Rintaniemi.

Ensi yö on jälleen viileä ja hallaa voi Rintaniemen mukaan esiintyä paikoin.  

Lauantaina idästä lähestyy sadealue, joka ehtii päiväksi Itä-Suomen ylle. Sunnuntaiksi lämpenee koko Suomessa.

Lue myös:

    Uusimmat