Tuhannet tiirailevat jälleen muuttolintuja eri puolilla Eurooppaa

Lintujen aamumuutto tallentui Ilmatieteen laitoksen säätutkaan 0:18

Lintuja tiiraillaan tänä viikonloppuna jälleen eri puolilla Eurooppaa. Euroopan suurin lintutapahtuma EuroBirdwatch järjestetään nyt 25. kerran.

Suomessa on mahdollisuus osallistua viikonlopun aikana muun muassa linturetkille. Kaikkiaan muuttolintuja kiikaroivat kymmenettuhannet ihmiset noin 40 maassa.

Suurin osa muuttolinnuista on jo lähtenyt Suomesta, mutta Birdlife Suomi -järjestön mukaan lokakuun alussa on vielä paljon nähtävää. Valkoposkihanhien muutto on vasta alkanut, ja muuttamassa on vielä paljon rastaita, peippoja ja vaelluslintuja.

Vuosi sitten suomalaiset lintuharrastajat näkivät runsaasti muun muassa tundrahanhia, joita yhden päivän mittaan tuli tietoon noin 20 000. Valkoposkihanhia oli liikkeellä yhteensä monta sataa tuhatta. Suomessa harvinaisemmista linnuista bongattiin viikonlopun aikana esimerkiksi sinipyrstö, taigakirvinen, ruskouunilintu ja tulipäähippiäinen.

EuroBirdwatch-tapahtuman tarkoituksena on herättää kiinnostusta lintuja ja niiden suojelua kohtaan.

Lue myös:

    Uusimmat