TTK-tähtiopettaja Saana Akiola seurustelee ex-jääkiekkoilija Kimmo Pikkaraisen kanssa: "Ollaan oltu jo muutama vuosi yhdessä"

Tanssii Tähtien Kanssa -kisaajat julkistettiin 1:29
Näin kisaajat tunnelmoivat ennen TTK-koitosta, osa antoi jo vilauksen taidoistaan

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman tähtiopettaja Saana Akiola kertoo seurustelevansa ex-jääkiekkoilija Kimmo Pikkaraisen kanssa.

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa mukana oleva tanssiopettaja Saana Akiola kommentoi MTV Uutisille rakkauselämänsä käänteitä. Akiola kertoo seurustelevansa ex-jääkiekkoilija Kimmo Pikkaraisen kanssa.

– Seurustelemamme. Ollaan oltu jo muutama vuosi yhdessä, Akiola kertoo.

– Asutaan erikseen. Minulla on lapset aina joka toinen viikko.

Akiolan parisuhteesta kertoi ensimmäisenä Seiska.

Uudella Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelma kaudella Akiola nähdään näyttelijä Kristo Salmisen parina. Salminen ei päässyt mukaan ohjelman lehdistötilaisuuteen korona-altistuksen takia, joten hänet nähtiin paikalla etäyhteyden välityksellä. 

Muita tähtitanssijoita ovat radiotoimittaja Jenni Poikelus, ohjaaja Viivi Huuska, julkkispappi Kari Kanala, komedienne Kiti Kokkonen, räppäri Mikael Gabriel, laulaja Krista Siegfrids, ex-jalkapalloilija Aki Riihilahti, näyttelijä Ernest Lawson, tubettaja Sita Salminen, oopperalaulaja Waltteri Torikka sekä ex-nyrkkeilijä Elina Gustafsson.

Tanssii Tähtien Kanssa alkaa su 29.8. klo 19.30 MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa nauhoitetulla esittelyjaksolla, jonka jälkeen suorat lähetykset su 5.9. klo 19.30 alkaen. Tanssikupla mtv-palvelussa maanantaisin ja perjantaisin ma 30.8. alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat