TTK-kisaan osallistuva Signmark on ollut syntymästään saakka kuuro – tuntee musiikin basson kehossaan: "En voi elää ilman rytmiä"

Tässä he ovat! Uudet Tanssii Tähtien Kanssa-kisaajat paljastettiin 21:04
Katso videolta, ketkä kaikki ovat mukana Tanssii Tähtien Kanssa -kisassa

Tanssii Tähtien Kanssa -kisaan osallistuva Signmark tuntee musiikin basson kehossaan. 

Odotettu Tanssii Tähtien Kanssa -sarjan 15. tuotantokausi starttaa elokuun lopussa. Kauden tähtioppilaat ja -opettajat julkaistiin torstaina 4. elokuuta järjestetyssä pressitilaisuudessa

Yksi parketille lähtevistä kisaajista on artisti Signmark eli Marko Vuoriheimo, 43. Syntymästään saakka kuuro Signmark tuntee musiikin basson ja sitä myötä rytmin kehossaan. 

Rytmin tunteminen on musiikintekijän tärkein työkalu työssä, elämässä ja ylipäänsä – kuten nyt myös TTK-parketilla.

– En voi elää ilman rytmiä. Se on meissä kaikissa sydämensykettä myöten, Signmark toteaa.

Miehen palo ainutlaatuiseen tekemiseen valkeni jo pikkupoikana. Perheen yhteisessä joulunvietossa Signmark ryhtyi viittomaan joululaulujen mukana isoäitinsä huulilta lukien, ja loppu on historiaa.

Uniikkia musiikkia tekevä räppäri on nähty lukuisilla kansainvälisiä areenoilla vuosien aikana. 

Signmarkilta löytyy kunnianhimoa ja hän suuntaa kisaan enemmän kuin tosissaan.

– Lähden aina voittamaan. Olen tyyppi, joka menee läpi jokaisen harmaan kiven, jos niin vaaditaan.

Tämä sopii Signmarkin tanssiopettajalle, viime vuoden mestarille Anniina Koivuniemelle.

– Hän on innokas liikkuja erilaisissa lajimuodoissa, ja uskon, että se on iso apu syksyn tanssimatkalle. Persoonan puolesta hänen vahvuuksiaan ovat ilo ja periksiantamattomuus, Koivuniemi sanoo. 

Tanssii Tähtien Kanssa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla su 28.8. alkaen. Tanssikupla maksutta MTV Katsomossa ma 29.8. alkaen. Ohjelmat ovat katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat