TTK-kisaan osallistunut Marja Hintikka vinkkaa: "Se ei tarkoita sitten mitään"
Ile Uusivuori ja Marja Hintikka saapuivat TTK-yleisöön.
Tanssii Tähtien Kanssa -kisassa nähdään sunnuntaina 18. syyskuuta jo kauden kolmas livelähetys. Kisaajien suorituksia studiolle saapui tällä viikolla jännittämään myös Ile Uusivuori ja Marja Hintikka.
Hintikka osallistui TTK-kisaan vuonna 2018 Matti Puron kanssa. Pari putosi kisasta juuri ennen finaalia.
– Kyllä se oli ikimuistoinen kokemus. Never forget, niin kuin MM-95, hän nauraa.
– Olin ensimmäisessä pudotuksessa. Olenkin sanonut kaikille tutuille, että se ei tarkoita sitten mitään. Se on se kehityskaari, minkä ihmiset haluavat nähdä. Finaalia jo kolkuteltiin.
Hintikka tuli tuolloin mukaan TTK-kisaan äitiyslomalta. Hän oli saanut kolme lasta neljän vuoden sisään.
– Tuntu, että tanssi auttoi siinä, että palasi omaksi itsekseen. En tiedä olisinko ikinä saanut kehoani takaisin ilman sitä. Se tanssi oli niin voimallinen. Matti Puro huusi minulle kaksi kuukautta, että keskusta sisään. Sitten keskusta vähän niin kuin meni sisään, hän kertaa.
Uusivuori ei itse ole valmis ainakaan vielä hyppäämään Tanssii Tähtien Kanssa -parketille pyörähtelemään vaimonsa tavoin.
– Olen kerran ollut tanssileskenä kotona. Tiedän, mitä se on, ja mitä siihen kuplaan meneminen on. Minun aika menee tällä hetkellä jalkapallotreeneissä ja jääkiekkoharjoituksissa lasten kanssa. Se on vaan niin pitkä prosessi, mikäli se jatkuu pitkään. Se ei välttämättä meitsille ole se juttu, hän miettii.
– Se vaatii, että on tanssista niin innoissaan, että haluaa heittäytyä siihen noin pitkäksi aikaa. Vielä ei ole tanssikärpänen ole puraissut.
Hintikka paljastaa parin kuitenkin käyneen aikoinaan salsa-tunneilla yhdessä.
– Kyllä Ile osaa. Hän aina puhuu näin, mutta hän oikeesti osaa. Hän väittää, ettei osaa laulaa tai tanssia, mutta se on vaan fuulaa, Hintikka nauraa.
Katso video TTK-treeneistä vuodelta 2018. Hintikka vertaa TTK:tä BB-taloon:
Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa sunnuntaisin klo 19.30.
Uusimmat
-
14:41
Metsälammen naisen kohtalo selvisi – ruumiinavaus paljasti verityön
-
14:37
Oletko ennen nähnyt laiskiaisvauvaa? Tämä parin tunnin ikäinen kaveri pelastettiin rajumyrskyn jäljiltä
-
14:29
MTV Urheilun tiedot: Riitta-Liisa Roposesta suurta hämmennystä Suomen hiihtomaajoukkueessa
-
14:29
He ovat saaneet kutsun Linnan juhliin tänä vuonna – katso kattava lista!
-
14:24
Sukeltajat löysivät Yhdysvaltojen Osprey-sotilaskoneen hylyn ja loput miehistön jäsenten ruumiit
-
14:08
Turun sataman läpivalaisu paljasti kylmäävän näyn matkustajan taskussa
-
14:02
Asianajajalta kovaa kritiikkiä Airiston Helmi -oikeudenkäynnissä: "Massiivinen isku oli turha"
-
13:58
Tämä isku toi pelikieltoa: Poikittainen maila päähän pudotti vastustajan
-
13:52
Tämä kierrätetty joululahja kiinnostaa nyt eniten – "Uniikki ilmiö käytetyn tavaran kaupassa"
-
13:43
Vuoden euribor laski alle 3,8 prosentin
-
13:36
Valkoinen talo varoittaa: Tuki Ukrainalle vaarassa loppua – MTV seuraa Ukrainan sotaa
-
13:35
Salkkarit-hahmo kolkkasi toisen pesäpallomailalla: "Sinuako minä löin?"
-
13:33
Jatkuuko kaaos Krista Kiurun johtamassa sote-valiokunnassa? – paine saada valmista aikaan kasvaa
-
13:21
SM-liigasta tuttu kohuvahti sai lähtöpassit joukkueestaan – korvaajaksi suomalaistorjuja
-
13:15
Professori listaa parhaat vinkit pimeään vuodenaikaan – nämä pienet arkikikat auttavat
-
13:10
SDP:n entinen kansanedustaja Sakari Knuuttila on kuollut
-
13:09
Gazzetta: Charles Leclercille muhkea jatkosopimus – Ferrarin kulissineuvotteluista taustatietoa
-
13:02
Gaza jaettiin ruudukoksi evakuointikehotuksia varten – Egypti ei halua palestiinalaisia
-
12:43
Silminnäkijät kertovat: Kymmenet Israelin tankit saapuneet Etelä-Gazaan – MTV seuraa sotaa
-
12:43
Baijerissa lumikaaos – koulut kiinni, liikenne sekaisin ja lumivyöryriski korkea
-
Lataa lisää