Sami Sykkö tunnustaa: Yksi moka Tanssii Tähtien Kanssa -kisassa jäi kaihertamaan – "Sitä en ole vielä katsonut"

Sami Sykkö muisteli syksyn tanssirupeamaansa MTV Uutisten haastattelussa ja kertoo, ettei ole voinut vielä katsoa kertaakaan videolta yhtä Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa nähdyistä tansseistaan.

Muotitoimittaja Sami Sykkö nähtiin viime syksynä Tanssii Tähtien Kanssa -kisassa tanssinopettaja Ansku Bergströmin opissa. Sykkö kertoo MTV Uutisille, että hänelle jäi ohjelmasta lämpimät muistot.

– Sehän oli aivan ainutlaatuinen kokemus elämässä, enkä katunut kertaakaan, että lähdin mukaan. Tanssimme Anskun kanssa kymmenen viikkoa telkkarissa joka sunnuntai. Siinä ajassa ehti jo näyttää, mitä oppi ja mitä osaa, hän toteaa.

Mukaan ennätyspitkälle TTK-kaudelle mahtui kuitenkin yksi tanssi, jota Sykkö ei ole muistellut lämmöllä.

– Minulle sattui yksi pahempi epäonnistuminen. Sitä en ole vielä katsonut näin jälkikäteen. Muuten hyvillä mielin olen katsonut YouTubesta vanhoja suorituksia, jos on tullut vastaan, hän paljastaa.

Kyseinen tanssi oli Halloween-jaksossa nähty salsa, josta monille katsojille jäivät varmasti mieleen ennen kaikkea tanssiparin upeat luurankopuvut.

– Se onnistui harjoituksissa joka kerta virheettömästi. En olisi ollenkaan voinut odottaa, että sen kanssa voisi tapahtua mitään, mutta sitten kenraaliharjoituksissa yht’äkkiä mun kädet meni isossa pyöritysliikkeessä väärin!

Tämä aiheutti dominoefektin: kun yksi liike meni väärin, se heijastui koko ajan seuraaviin. Kenraalissa tapahtunut yllätys jäikin lopulta kummittelemaan myös finaaliesitykseen.

– Siinä kävi vielä niin, ettei kenraalin ja esityksen väliin jäänyt aikaa. Me oltiin ensimmäinen pari, joten emme ehtineet harjoitella. Sitten se meni päälähetyksessäkin pieleen. Se oli hirveä kokemus! Sykkö nauraa.

Vaikka hän ei ole vielä halunnut katsoa tanssia videolta, hän osasi jo seuraavana aamuna sen jälkeen suhtautua asiaan kypsästi.

– Tanssi on osa viihdeohjelmaa, ja myös se, että epäonnistuin, on viihdettä. Jos aina onnistuu, niin onko se sitten lopulta niin kiinnostavaa?

Hän sanoi olleensa tyytyväinen myös siihen, ettei joutunut kotiin kisasta epäonnistuneen suorituksen jälkeen vaan vasta kaksi viikkoa myöhemmin.

– Molemmat tanssit menivät tosi hienosti sillä viikolla, kun me pudottiin. Olinkin toivonut, että kun tippuu, niin lähtee sitten hyvällä tanssilla, ja niin kävi.

Sykkö kertoo olleensa pandemiavuoden aikana onnekkaassa asemassa, sillä hänellä on riittänyt töitä. Hän toimii Fashion Finlandin liiketoimintajohtajana ja päätoimittajana, mutta tekee myös toimittajantöitä.

– Muotikauppa on käytännössä välillä kokonaan pysähtynyt, mutta olemme Fashion Finlandissa yrittäneet kaikin tavoin auttaa kauppiaita pandemian aikana vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, Sykkö sanoo.

– Vuosi sitten, kun tämä alkoi, myynnit laskivat 80-90 prosenttia, kun ihmiset eivät uskaltaneet lähteä kaupoille, hän havainnollistaa.

Koronatilanteen vuoksi väliin jäivät pikkujoulukausi sekä kevään ja kesän juhlat.

– Kun nyt tuli puhe liikkumisrajoituksista, se hiljensi taas muotikauppaa tosi paljon. Se on surullista. 

Sykön mukaan pelko siitä, että kevään ylioppilasjuhlat ja kesän hääsesonki olisivat jälleen liipaisimella ei ole vielä juurikaan herättänyt keskustelua. 

– Eletään toivossa, mutta eihän se hyvältä näytä, hän kuitenkin myöntää.

Poikkeusoloista huolimatta hän kannustaa suomalaisia piristämään itseään uusilla kevätvaatteilla.

– Muotikaupoissa käyminen on nyt turvallista, kun ruuhkaa ei ole ja turvaväleistä voidaan huolehtia.

Keväällä Sykkö nähdään jälleen myös televisiossa.

– Me ollaan (Jorma) Uotisen kanssa mukana PöllöTöllö-ohjelmassa, hän paljastaa.

PöllöTöllö mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla 25. huhtikuuta alkaen!

Lue myös:

    Uusimmat