Tsunamista selvinneet kertovat: Asenne elämään muuttui

Aasian tsunamista 10 vuotta sitten hengissä selvinnyt Joakim Järvinen muistaa vieläkin hyvin, miten hän pakeni hyökyaaltoa paniikissa rannalta vain shortsit jalassaan. Hän oli tuolloin 13-vuotias.

Toimittaja Kari Lumikero tapasi vantaalaispojan ensimmäisen kerran Phuketin lentokentällä vuorokausi tsunamin jälkeen vuonna 2004. Tuolloin Järvinen ei vielä tiennyt, ovatko hänen vanhempansa ja pikkuveljensä elossa. Järvisellä oli yllään tuntemattomalta thaimaalaiselta saatu puku, mutta hän oli paljain jaloin.

Järvinen oli mennyt tsunamin iskiessä rannalle perheensä kanssa katsomaan ja kuvaamaan kummallista luonnonilmiötä: kaikki vesi oli paennut merelle.

Pian perhe huomasi olevansa hengen hädässä. Järvinen pinkoi koko porukan ohi ja katosi vanhemmiltaan. Myöhemmin hänet kuljetettiin auton lavalla läheiselle vuorelle turvaan ja seuraavana päivänä sairaalaan. Vielä samana iltapäivänä hänet siirrettiin Phuketin lentokentälle. Missään vaiheessa hän ei saanut tietää, että myös Tero-isä oli tuotu hoitoon samaan sairaalaan.

Itku tuli, kun muun perheen kohtalo selvisi

Vasta myöhemmin Järviselle selvisi, että koko muukin perhe on elossa.

– Kyllä siinä tulivat itku ja onnen kyyneleet. Sen jälkeen minulle nousi tosi korkea kuume ja ja nukuin varmaan vuorokauden helpotuksesta, Järvinen muistelee.

Järvinen miettii edelleen usein, miten onnekas hän lopulta oli.

– Nämä kaikki ovat bonusvuosia, mitä on saanut sen jälkeen elää. Arvostaa enemmän myös muita, eikä edes halua sanoa kenellekään pahasti koskaan. Antaa arvoa elämälleen ja muille ihmisille.

Paula Vartiainen pelastui pellolle mudan ja eläinten keskelle

Myös Paula Vartiainen oli rannalla, kun hyökyaalto iski.

– Ihmiset alkoivat liikehtiä ja sanoin silloiselle miehelleni, että ota nuorin poika. Vanhemmille lapsilleni sanoin, että juoskaa. Kun käänsin päätäni, takaa tuli 7–10 metriä korkea mutaseinä päälle. Kaikki tapahtui nopeasti.

– Iskeydyin todennäköisesti uima-altaan betoniseinään ja jouduin siitä ikään kuin pesukoneeseen. Muistan päässeeni pintaan ottamaan happea kerran – ja taas mentiin tosi lujaa, Vartiainen muistelee.

Vartiainen sai lopulta otteen palmun rungosta, joka esti hänen ajautumisensa merelle. Veden laskettua Vartiainen etsiytyi toisen pelastuneen luo. Hän odotti tuon tuntemattoman ruotsalaismiehen kanssa apua pellolla koko yön. Pellolla oli kuuma ja joka paikassa mutaa ja eläimiä, kuten liskoja, käärmeitä ja rapuja.

Lopulta paikalliset hakivat heidät ja veivät auton lavalla eteenpäin.

– Olin niin tuskissani, että hampaitteni väliin pantiin likainen köysi, etten olisi huutanut niin paljon.

Vartiainen menetti koko perheensä

Vartiainen oli paikallisessa sairaalassa vuorokauden, jonka jälkeen hänet vietiin sairaalaan Phuketiin. Sieltä hänet kuljetettiin Suomeen sairaalaan, jossa hän joutui lopulta olemaan 4 kuukautta.

Tuossa vaiheessa Vartiainen uskoi menettäneensä koko perheensä: miehensä, kaksi- ja puolivuotiaan poikansa, 5-vuotiaan tyttärensä ja 7-vuotiaan poikansa. Ja niin oli myös käynyt.

– Tiesin sen aivan kirkkaasti. Mistä – sitä en tiedä.

”Päätin kiittää siitä, mitä minulla oli ollut”

Nyt Vartiainen on palannut työelämään ja toimii perheterapeuttina. Hän on saanut otteen elämästä joogan, meditoinnin, läheisten, sukulaisten, ammattiauttajien ja uuden perheen tuella.

– Noin puolen vuoden päästä tapahtuneesta aloin tehdä töitä mieleni kanssa. Päätin, että alan kiittää siitä, mitä minulla on ollut. Kiitin muun muassa siitä, että olen saanut olla äiti ja että minulla on koti pään päällä. Asenne koko elämään muuttui. Silloin aloin nähdä, mitä hyvää minulla on elämässä, vaikka olinkin menettänyt paljon. 

Kari Lumikeron ja Aki Blombergin Surun Aalto -dokumentti MTV3-kanavalla tänään klo 21.