Mainos

TS: Rakennusyritysten taustalla etsintäkuulutettuja rikollisia

Toimet harmaan talouden kitkemiseksi rakennusalalla ovat täysin riittämättömiä, kirjoittaa Turun Sanomat. Lehden mukaan alan asiantuntijat pitävät erityisesti tilaajavastuulakia epäonnistuneena.

Tilaajavastuulain mukaan työn tilaajan pitäisi varmistaa, että sopimuskumppanin firman ja työntekijöiden paperit ovat kunnossa.

Rakennusliitto yrittää omalta osaltaan valvoa lain toteutumista, mutta sitä vaikeuttaa virkailijoiden kohtaama uhkailu. Turun Sanomien haastattelemien Rakennusliiton työntekijöiden mukaan rakennusyritysten taustalla toimii jopa etsintäkuulutettuja ammattirikollisia.

Rakennusliiton ja Rakennusteollisuus ry:n mielestä rakennusalan harmaan talouden isoin ongelma ovat ulkomaalaiset alihankintayritykset, jotka eivät maksa veroja lainkaan. Esimerkiksi Virossa rekisteröityneen alihankintayrityksen ja sen työntekijöiden ei tarvitse olla ensimmäiseen puoleen vuoteen verovelvollisia Suomessa. Kun puoli vuotta on kulunut, otetaan pöytälaatikosta toinen yritys esiin.

Valvojien mukaan lain valvontaan ei ole riittävästi resursseja. Lisäksi rangaistukset tilaajavastuun laiminlyönnistä ovat liian pieniä.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.