Trumpin vaimon kotisivut poistettiin – syynä väärät tiedot koulutuksesta?

Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokas Donald Trumpin vaimon Melania Trumpin kotisivut on poistettu internetistä sen jälkeen, kun mediassa alettiin epäillä, että Melania Trump on antanut sivuillaan väärää tietoa koulutuksestaan. 

Verkkosivuilla Melania Trumpin väitettiin suorittaneen arkkitehtitutkinnon Ljubljanan yliopistossa synnyinmaassaan Sloveniassa. Aiemmissa haastatteluissa hän on kuitenkin sanonut opiskelleensa yliopistossa vain noin vuoden. Trump on sanonut jättäneensä opintonsa, koska halusi keskittyä tavoittelemaan uraa mallina. 

Verkkosivujen poiston jälkeen Melania Trump kirjoitti Twitterissä: 

– Kyseinen sivusto luotiin vuonna 2012 ja poistettiin, koska se ei vastaa nykyisiä ammatillisia ja liiketoiminnan tavoitteitani. 

Melania Trumpin verkkosivujen osoite ohjaa vierailijat nyt suoraan hänen miehensä Donald Trumpin yrityssivuille.

Kampanjatyöntekijä pahoitteli Trumpin kopiopuhetta

Viimeksi Melania Trump joutui skandaalin keskelle, kun selvisi, että osa hänen republikaanien puoluekokouksessaan pitämästään puheesta oli kopioitu Michelle Obaman vuonna 2008 pitämästä puheesta. 

Myöhemmin puheen kirjoittanut kampanjatyöntekijä otti kömmähdyksen kontolleen ja myönsi käyttäneensä suoria lainauksia Michelle Obaman aiemmasta puheesta. Puheen kirjoittanut Meredith McIver pyysi kopiointia anteeksi ja sanoi, ettei tiennyt lainausten olevan suoraan toisesta puheesta. 

McIverin mukaan Melania Trump oli lukenut hänelle puhelimitse joitakin kohtia Michelle Obaman puheesta, koska halusi välittää samankaltaisen viestin. Hän sanoi kirjoittaneensa ne ylös ja liittäneensä puheluonnokseen tarkistamatta Obaman alkuperäistä puhetta ennen Trumpin puheen viimeistelyä.  

Plagiointia vai sattumaa? Vertaa Michelle Obaman ja Melania Trumpin puheita 1:53

Lue myös:

    Uusimmat