Trumpin reaktio vaaliahdinkoonsa on täysin poikkeuksellinen – näin kunnioittavasti häviäjät ovat myöntäneet tappionsa aiemmin Yhdysvalloissa

1:42
Häviöllä olleiden presidenttiehdokkaiden reaktiot eroavat toisistaan Yhdysvalloissa – vertaa itse

Yhdysvaltojen presidenttiehdokkaiden reaktiot häviöön ovat normaalisti olleet kunnioittavia ja kansaa yhdistäviä. Esimerkki John McCainin tappiosta Barack Obamalle on silmiä avaava verrattuna Donald Tumpin reaktioon omaan vaaliahdinkoonsa. 

Katso yllä olevalta videolta, miten McCain suhtautui häviöönsä!

Kuten Philadelphian pormestari Jim Kenney vastikään puheessaan totesi, Yhdysvaltain vaalihistoriasta löytyy presidenttiehdokkaita, jotka ovat ottaneet häviön vastaan suoraselkäisesti, toista kunnioittavalla tavalla. 

Esimerkiksi Yhdysvaltain 41. presidentti, George H. W. Bush, piti vuonna 1992 puheen, jossa hän kertoi kunnioittavansa prosessia, joka perustuu demokratialle. Tuolloin vanhempi Bush hävisi demokraattien ehdokkaalle, Bill Clintonille

Vuodesta 1987 aina kuolemaansa saakka Arizonan senaattorina toiminut John McCain on malliesimerkki ehdokkaasta, joka syyllistämisen sijaan kunnioitti presidentinvaalien voittajaa. 

McCain oli republikaanien presidenttiehdokas vuonna 2008. Tuolloin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain presidentiksi valittiin tummaihoinen henkilö, demokraattien Barack Obama.

3:03
Näin kunnioittavasti vaalien häviäjät ovat myöntäneet tappionsa aiemmin Yhdysvalloissa – katso kooste!

Ääntenlasku jatkuu – Trump syyttää vaaleja vilpillisiksi

Vaikka äänestys päättyi ja ääniä alettiin laskea tiistaina, ääntenlasku jatkuu yhä. Tänään laskemista on jatkettu vielä kuudessa osavaltiossa: Pennsylvaniassa, Pohjois-Carolinassa, Georgiassa, Arizonassa, Nevadassa ja Alaskassa.

Vielä keskiviikkoaamuna Suomen aikaa republikaanien Donald Trumpin tilanne näytti suotuisalta, mutta siitä lähtien Biden on kirinyt huomattavasti.

Katso yllä olevalta videolta, miten Donald Trump on reagoinut häämöttävään häviöönsä.

Bidenin vahvistettuaan asemiaan Trump on syyttänyt vaaleja vilpillisiksi. Hän on arvostellut vaaliprosessia niin sosiaalisessa mediassa kuin puhuessaan medialle. 

Eilen Trump julkaisi lausunnon, jonka mukaan ääntenlaskentaan liittyvien kanteiden nostaminen tulee jatkumaan. 

– En tule ikinä luovuttamaan taistelua, Trump vannoi.

1:17
Joe Bidenin kannattajat jo juhlivat Pennsylvaniassa – katso MTV:n kirjeenvaihtajan tuore raportti paikan päältä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja