Trumpin nousun mahdollisti se, minkä demokraattipuolue hylkäsi – näin päälaelleen USA:n puolueet ovat muuttuneet lyhyessä ajassa

Alun perin demokraatit olivat etelävaltioiden puolue – toisin sanoen, orjienomistajien puolue. Etelän demokraattien riveistä löytyi myös kannatusta Ku Klux Klanille. Republikaanit taas edustivat pohjoisia osavaltioita ja lopulta vapauttivat orjat.

Molemmat puolueet ovat muuttuneet noista ajoista. Demokraateista on muotoutunut nykypäivän liberaali kaupunkilaispuolue, kun republikaanit taas edustavat enemmän maaseutualueita ja arvokonservatismia.

Näin se kaikki tapahtui. 

Ku Klux Klan ja etelän demokraatit

Orjien vapauttamisesta lähtien, perustuslain 13. lisäyksen myötä vuonna 1865 puolueet jatkoivat pääpiirteittäin linjoillaan 1960-luvulle saakka. Jälkikäteen aikaa ennen 60-lukua on luonnehdittu niin, että Yhdysvalloissa oli käytännössä kolmipuoluejärjestelmä, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Maria Lindén. Hän on erikoistunut Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaan ja Donald Trumpin tukijoihin.

Ennen 1960-lukua demokraatit olivat jakautuneet kahteen leiriin: etelän demokraatteihin, jotka olivat sisällissodan hävinneiden tahojen poliittisia perillisiä, eli orjanomistajien kannattajia.

Pohjoisen demokraatit muistuttivat taas enemmän sitä, mikä demokraattipuolueesta on myöhemmin tullut, vaikkei sekään ole lähelläkään nykypäivän puoluetta.

Rekonstruktiokauden päätyttyä vuonna 1877, etelävaltioiden demokraatit säätivät Jim Crow -lait, joilla pantiin täytäntöön rotuerottelu ja riistettiin afroamerikkalaisten äänioikeudet. Tänä aikana sisällissodan jälkeen Tennesseessä perustetun Ku Klux Klaanin vaikutusvalta väheni, mutta ei koskaan kadonnut kokonaan. 

Klaanin perusti kuusi entistä konfederaation sotilasta. Historiankirjoissa ei ole suoraa mainintaa siitä, että nämä kuusi sotilasta olisivat olleet virallisesti demokraattipuolueen jäseniä, mutta historiallisessa kontekstissa on tärkeää muistaa, että etelän demokraattipuolue sisällissodan jälkeen muodostui nimenomaan entisistä konfederaation sotilaista.

1920-luvulta eteenpäin KKK:n toiminta aktivoitui jälleen. Klaanin nousu oli kansallinen ilmiö, mutta se sai huomattavaa kannatusta etelässä ja tiettyjen demokraattisten ryhmittymien keskuudessa. Tuona aikana jotkut demokraattiset poliitikot joko tukivat hiljaisesti Klaania tai välttelivät sen tuomitsemista säilyttääkseen poliittisen kannatuksensa.

1960-luvun käänne

1960-luvulla kansalaisoikeusliike ryhtyi taisteluun mustien amerikkalaisten kansalaisoikeuksien puolesta. 60-luku on monella tapaa se vuosikymmen, joka käänsi demokraattipuolueen suunnan ja puolueen muotoutuminen sen nykypäiväiseen muottiin alkoi. 

Demokraattipuolue pohjoisen demokraattien johdolla ryhtyi tuolloin ajamaan mustien asemaa. Myös kuuluisa lainsäädäntö Civil Rights Act allekirjoitettiin, joka turvasi mustille amerikkalaisille oikeuksia. 

– Tämä oli se lähtölaukaus pitkälliselle kehityskululle, joka on johtanut siihen, että molemmat puolueet ovat muuttuneet todella paljon. Republikaanipuolueelle tämä tarjosi mahdollisuuden alkaa houkuttelemaan omiin riveihinsä äänestäjiä ja poliitikkoja, jotka eivät arvostaneet demokraattipuolueen valitsemaa uutta linjaa, Lindén selittää.

Toisin sanoen, etelän demokraatit ja heidän äänestäjänsä siirtyivät tukemaan republikaaneja. Eivät toki yhdessä yössä, mutta tuolloin muutos alkoi. 

Republikaanit, "Law and Order"

Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump puhuu kampanjoidessaan paljon lain ja järjestyksen (law and order) tärkeydestä. Tämä ei ole suinkaan uusi keksintö, vaan lain ja järjestyksen puolue on aiemmin ollut republikaanipuolueen brändi, jolla on vedottu etelän demokraatteihin kansalaisoikeustaistelun aiheuttamien mellakoiden keskellä. 

Tänä päivänä tämä on verrattavissa Black Lives Matter -liikkeen aiheuttamiin mielenosoituksiin ja liikkeen vastustajien retoriikkaan. 

Lain ja järjestyksen perusidea oli käytännössä taata sellainen laki ja järjestys, joka suojelee valkoisia amerikkalaisia "pelottaviksi toisiksi" maalatuilta mustilta amerikkalaisilta.

– Se oli piilorasistinen viesti, joka ei edes ollut kovin piilotettu. Ihmiset kyllä omana aikanaan sen ymmärsivät, nykyään se ei ole enää niin selvää, Lindén sanoo. 

Käytännössä tämä viesti resonoi rasisteissa ja piilorasisteissa, jotka eivät itsekään myönnä, että heillä on rasistisia taipumuksia. 

– He ovat itse valkoisia ja kokevat mustat tai kaikki ei-valkoiset Toisiksi isolla t:llä, vieraiksi ja pelottavaksi, Lindén jatkaa. 

Barack Obaman valinta Yhdysvaltain ensimmäiseksi mustaksi presidentiksi vuonna 2008 sinetöi 60-luvulta lähteneen kehityskulun. Tuolloin viimeistään piilorasistitkin tunsivat olonsa hyvin epämukavaksi demokraattipuolueen riveissä, Lindén sanoo. Tuolloin heistä viimeisetkin siirtyivät republikaanipuolueeseen. 

Trumpin sisääntulo poliittisille kentälle vuonna 2015 ja hänen puheensa meksikolaisista raiskaajista ja muut, ei-valkoisiin amerikkalaisiin kohdistuvat vihamieliset lausunnot, osuivat ja upposivat viimeiseenkin republikaanipuolueeseen siirtyneeseen ryhmään. 

He olivat vastaanottavaisia Trumpin muukalaisvastaiselle viestille, jota hän kuitenkin yritti maalata isänmaalliseksi nostamalla maahanmuuttajat tikunnokkaan turvallisuusriskinä. 

Työväenluokan puolueesta kaupunkilaisten puolueeksi

Toinen demokraattipuolueen kehityskulku on siirtymä työväenluokan puolueesta liberaaliksi kaupunkilaispuolueeksi. 

– Suomalainen voi ymmärtää sen Antti Rinteen vaihtumiseksi Sanna Mariniin. Demokraattipuolue oli työväenluokkaisten, vähemmän koulutettujen amerikkalaisten äänenkannattaja. Yhdysvaltojen demokraattinen puolue on myös tiiviisti kytköksissä ammattiyhdistysliikkeisiin, Lindén sanoo.

Aikana, jolloin Yhdysvaltojen työväenluokka oli vielä hyvinvoiva ja tulevaisuus näytti lupaavalta, demokraattipuolueen äänestäminen oli työläiselle perheestä peritty kunnia-asia. Tämänkin kuitenkin muutti myös 1960-luvulta alkanut kehityskulku, jonka aikana puolueesta alkoi tulla enemmän ja enemmän ei-valkoisten, vähemmistöihin identifioitujen amerikkalaisten äänenkannattaja. 

– Se ei sopinut hyvin päällekkäin tämän työväenluokan Amerikan kanssa, jossa monilla oli ja on edelleenkin enemmistöidentiteetti: he ovat valkoisia, kristittyjä heteroja. Heillä ei ole mitään sellaista identiteettiä, jonka he mieltäisivät vähemmistöön kuuluvaksi. 

Demokraattipuolueen kaupungistuessa ja sen kytkeytyessä enemmän ja enemmän vähemmistöjen puolueeksi, puolueesta tuli korkeasti koulutettujen puolue, joka oli täysin ristiriidassa aiemmin työväenluokan puoleen kanssa. 

Republikaanit puolestaan ovat onnistuneet taitavasti näkemään poliittisesti kodittomat äänestäjät, jotka he ovat houkutelleet puolelleen. Ensin etelän demokraatit, myöhemmin demokraattien hylkäämä työväenluokka. 

Arvokonservatiivit ja arvoliberaalit

1960-luvun ja Obaman aikakauden välillä, korkeasti koulutetut paremmin tienaavat amerikkalaiset äänestivät nimenomaan republikaaneja. 

Puolue ajoi talouspolitiikkaa, josta parempiosaiset hyötyivät, kun taas demokraattipuolue kannatti turvaverkkoja vähemmin tienaaville ja sosiaalitukien varassa eläville. 

– Niin kuin Suomessa voidaan ajatella Kokoomuksen ja Sosiaalidemokraattien välistä imagoeroa, Lindén selittää.

Vyyhti on monimutkainen. Kyse ei ole pelkästään työväenluokan ja korkeammin koulutettujen amerikkalaisten äänestyskäyttäytymisen eroista. Kyse on myös liberaalien ja konservatiivisten arvojen eroista, joka taas palautuu kulttuurisotien alkupisteeseen 1960-luvulle. 

Kun republikaanipuolue alkoi kosiskelemaan etelän demokraatteja, se myös asemoi itsenä arvokonservatiiviseksi puolueeksi, joka pyrkii säilyttämään vanhat hyvät ajat ja vastustamaan rajuja yhteiskunnallisia muutoksia, kuten mustien kansalaisoikeuksien tai feministiliikkeen etenemistä.

Kaksipuoluejärjestelmälle hyvin ominaista ovat vastakohdat, joten tässä vaiheessa demokraateista puolestaan tuli arvoliberaalien henkinen koti. Esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen etujen ajaminen on kytköksissä arvoliberaaleihin näkemyksiin.

– Liberaalien arvojen ajaminen on vastakohta arvokonservatiiveihin vetoavalle moraaliargumentille, jonka mukaan ainoastaan kristityt heteroavioparit elävät oikein, ja kaikki kristittyä, heteronormatiivista yhteiskuntajärjestystä horjuttavat muutokset ovat väärin, Lindén kertoo. 

Lue myös: Miksi liberaalit tarvitsevat konservatiiveja ja päinvastoin?

Muutos loi väylän Trumpille

Kaikki nämä teemat kietoutuvat toisiinsa ja kokonaisuutena demokraattipuolueen muutos työväenpuolueesta kaupunkilaisten arvoliberaalien puolueeksi on ollut todella dramaattinen. 

– Tämä muutos jätti perinteiset työväenluokan demokraattiäänestäjät kodittomiksi poliittisesti ja aiheutti sen kokemuksen, että heistä ei enää välitetä. Republikaanipuolue ajaa rikkaiden asiaa ja demokraattipuolue hyysää vähemmistöjä. Tämä on se väli mihin Trump iski, Lindén selittää.  

Trump on muun muassa sanonut olevansa unohdettujen ääni – tällä hän nimenomaan tarkoittaa entisiä demokraattipuolueen äänestäjiä. 

Hyvänä esimerkkinä toimii Kentuckyn osavaltio, jonka itäinen osa muuttui piirikunta kerrallaan demokraattisesta republikaaniseksi Obaman aikana. 

Perinteisesti tämä osa maata on hiilikaivoksilla työskentelevän työväenluokan reviiriä ja historiallisesti demokraattipuolueen aluetta. Obaman aikana kuitenkin suurin osa kaivoksista itäisessä Kentuckyssä suljettiin ja alueen työttömyysluvut nousivat ennätyslukemiin. Trump puolestaan lupasi elvyttää hiiliteollisuuden ja avata kaivokset. 

Lindén kuvailee esimerkiksi keksityn henkilön, joka kuitenkin voisi olla täysin oikea. 

Kurjistuvassa teollisuuskaupungissa asuva keski-ikäinen kaivosmies, jonka poika on opiaattiriippuvainen ja tytär on sairaanhoitaja kohta suljettavassa sairaalassa; alueen kaivosten toiminta on ajettu alas, eikä potilaita ole enää tarpeeksi. Kaivosmiehellä on koti, pitkään suvussa ollut tila, jonka hän ajatteli jättää lapsilleen. Tila kuitenkin menettää arvonsa täysin, koska työpaikat tässä idyllisessä amerikkalaisessa kantrilauluun sopivassa kylässä katoavat. Keski-ikäinen kaivosmies ja hänen perheensä joutuvat muuttamaan pois, jonnekin heille täysin outoon paikkaan, rahattomana ja kodittomana. 

– Eihän tämän ihmisen kokemus ole se, että hän on jotenkin hyväosainen, vaikka olisi kuinka valkoinen heteromies. Ei hän koe olevansa mikään kukkulan kuningas, joka pitää tulla tiputtamaan pois kukkulan huipulta, koska hänellä menee liian hyvin. Hän ei edusta korkeinta yhteiskunnallista valtaa käyttävää ihmisryhmää, eikä häntä ole reilua kohdella kuin hän edustaisi, Lindén sanoo.

Trumpin kannattajat eivät ole vain tyhmiä

Tämän vuoksi suomalaisenkin median narratiivi "tyhmistä Trumpin äänestäjistä" ei kuulosta reilulta.

– He ketkä kannattivat Trumpia 2016, eivät he missään nimessä olleet tyhmiä. Jos toinen puolue on kääntänyt selkänsä ja toisen puolueen ehdokas sanoo, että muutankin tätä meidän puoluettamme niin, että se ottaa teidätkin huomioon, niin totta kai häntä kannattaa kokeilla, Linden jatkaa. 

Toinen "tyhmien äänestäjien" narratiivi liittyy siihen, että Trump olisi ollut niin huono presidentti, että vain idiootti äänestäisi häntä uudestaan. Tämäkään ei ole todellisuus Trumpin kannattajille. Hän teki asioita, joita hänen kannattajansa toivoivat. 

Vaikkei Trumpin talouspolitiikka hyödyttänyt esimerkiksi syrjäseutujen kaivoskaupunkeja niin paljon kuin hän lupasi, hän ei myöskään sulkenut lisää kaivoksia tai ajanut kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa. 

– Sekin väite, että heidän olisi pitänyt viimeistään ymmärtää Trumpin ensimmäisen kauden jälkeen miten huonoksi hänen presidenttiytensä on kaikille, on hyvin elitistinen näkemys. Se ole näiden ihmisten todellisuus, että Trump olisi ollut niin huono presidentti. Heidän näkökulmastaan Joe Biden on paljon huonompi presidentti. Ei siksi, että he olisivat tyhmiä, vaan objektiivisesti ne asiat mitä Trump teki, hyödyttivät heitä enemmän, Lindén kuvailee.

Biden on tehnyt paljon työtä voittaakseen takaisin Trumpin nappaamat duunarit. Biden itse tulee työväenluokkaisesta perheestä Pennsylvanian Scrantonista. Taustansa puolesta hänellä on mahdollisuudet vedota unohdettuun työväenluokkaan. Mutta viesti ei ole purrut.

Yksi syy tähän on inflaatio, josta Bidenin kampanja ei ole onnistunut viestimään oikein. Biden puhuu talouden elpymisestä ja hyvästä taloustilanteesta suuressa kuvassa, mutta unohtaa puhutella kansalaista, joka ei pysty maksamaan laskujaan. Taloustieteilijän analyysi hyvästä kokonaiskuvasta ei kiinnosta tavan amerikkalaista, jolla ei ole rahaa ruokaan. 

Toinen syy on Trumpin äänestäjien uskollisuus. Hänen puolelleen kerran kääntynyt tuppaa pysymään Trumpin puolella. Amerikkalaiset äänestävät lompakko edellä ja kokemus siitä, että Trumpin aikana ostovoima oli parempi, on äärimmäisen vahva. 

Oli Trumpista mieltä mitä hyvänsä, hän on politiikallaan onnistunut vakuuttamaan demokraattipuolueen unohtamat äänestäjät. Demokraatit puolestaan eivät onnistu vakuuttamaan heitä takaisin puolelleen. 

Lue myös: 

Kommentti: Trump tuli kotikulmilleni kampanjoimaan ja opetti minua ymmärtämään hänen vetovoimaansa paremminTrump: 

Kansalaiset eivät ehkä nielisi vankeustuomiotani – sanoo oikeudenkäynnin olleen vaimolle Melanialle "todella rankkaa"

Onko Joe Biden, 81, enää kykenevä presidentiksi? Maailmanselittäjät: "Kaikkea pitää katsoa vaalisilmälasien läpi"