Joe Biden oli surullisenkuuluisassa vaaliväittelyssä nukahtamislääkkeiden vaikutuksen alaisena, kertoo hänen poikansa Hunter Biden.
Yhdysvaltain entisen presidentin Joe Bidenin poika Hunter Biden kertoi YouTubessa julkaistussa haastattelussa uutistoimisto Reutersin mukaan, että hänen isänsä epäonnistunut väittelyesiintyminen vastaehdokastaan, nykyistä presidentti Donald Trumpia vastaan kesäkuussa 2024 johtui siitä, että tämä oli ottanut Ambien-nimistä nukahtamislääkettä matkansa vuoksi.
Myöhemmin Biden luopui presidenttiehdokkuudestaan ja silloinen varapresidentti Kamala Harris astui tilalle.
– Tiedän täsmälleen, mitä tuossa keskustelussa tapahtui. Hän lensi maailman ympäri, periaatteessa kilometrimäärän, jolla olisi voinut lentää maailman ympäri kolme kertaa. Hän on 81-vuotias ja väsynyt kuin mikä, entisen presidentin poika sanoi maanantaina julkaistussa haastattelussa YouTube-sisällöntuottaja Andrew Callaghanin kanssa.
– Hänelle annettiin Ambienia, jotta hän pystyisi nukkumaan. Lavalle noustessaan hän oli kuin peura ajovaloissa.
Ambien on lääke, jota Yhdysvalloissa käytetään lyhytaikaisten uniongelmien hoitoon. Joe Bidenin edustajat eivät vastanneet Reutersin kommenttipyyntöön.
Biden valmistautui avustajiensa kanssa useita päiviä väittelyyn Yhdysvaltain presidentin vapaa-ajan asunnolla Camp Davidissa Marylandin osavaltiossa, kertoo Reuters. Ennen tätä hän oli tehnyt kaksi matkaa Eurooppaan ja vieraillut Yhdysvaltain länsirannikolla varainkeruutilaisuudessa.