Trumpin kuuluisat möläytykset: Meksikolaiset rikollisia raiskaajia, vesikidutus takaisin

Miljardööri Doland Trump on ehtinyt kampanjansa aikana haukkua monet. 

Useita rasistisia lausuntoja antanut Trump vaati tällä viikolla muslimeille porttikieltoa Yhdysvaltoihin, ja kesäkuussa hän luokitteli meksikolaiset raiskaajiksi.

Möläytysten jälkeen Trumpin suosio on kuitenkin harpannut ylöspäin, ja hän on tällä hetkellä republikaaniehdokkaista suosituin.

Kuuluisimmat möläytykset:

– Trump on nimittänyt vaalikampanjan alusta lähtien meksikolaisia raiskaajiksi ja rikollisiksi. Myöhemmin hän on kuitenkin sanonut rakastavansa meksikolaisia.

– Turmp on luvannut äänestäjilleen rakentaa seinän Yhdysvaltojen ja Meksikon väliin ja laittaa Meksikon maksamaan rakennustyöt.

– Hän on haukkunut sekä naispuolisen uutisankkurin että puolueen ainoan naispuolisen vastaehdokkaan Carly Fiorinan kasvot.

– Hän palauttaisi vesikidutuksen yhdeksi Yhdysvaltain kuulustelukeinoksi.

– Hän on valheellisesti väittänyt tuhansien juhlineen New Jerseyssä New Yorkin kaksoistorni-iskujen aikana. Trump tarkoitti alueella asuvia muslimeja.

– Hän sulkisi Yhdysvaltain rajat muslimeilta ainakin toistaiseksi.

Eilen Yhdysvaltain kauppaa edistävän AmCham Finlandin toimitusjohtaja Kristiina Helenius kommentoi aihetta MTV Uutisille. Hän uskoo, että Trumpin toiminta on tietoista huomion kalastelua.

– Trumpin haukuttua meksikolaiset raiskaajiksi hänen suosionsa nousi lähes kymmenen prosenttiyksikköä. Sama malli on toistunut monta kertaa. Kun hän sanoo jonkun tosi karun ja loukkaavan lausunnon, suosioluvut nousevat. Trump ottaa tästä varmasti kaiken irti ja puskee täysillä loppuun asti. Hänellä ei ole mitään menetettävää. Hän voi aina jatkaa tosi-tv:n parissa entistä tunnetumpana.

Presidentti Barack Obama on tuominnut Trumpin puheet perustuslain vastaisina. Trumpista on tullut kiusallinen tapaus myös useisiin vaaleihin valmistautuvalle republikaanipuolueelle. 

Lue myös:

    Uusimmat