Trumpin henkilöstöpäällikkö vaihtoon – tilalle kotimaan turvallisuudesta vastaava ministeri

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vaihtanut henkilöstöpäällikköään. Trump nimitti Valkoisen talon henkilöstöpäällikkönä toimineen Reince Priebusin tilalle eläköityneen merijalkaväen kenraalin, nykyisen kotimaan turvallisuudesta vastaavan ministerin John Kellyn.

Asiasta Twitterissä ilmoittanut Trump sanoo, että on iloinen ilmoittaessaan, että hän on valinnut Kellyn Valkoisen talon henkilöstöpäälliköksi. Trump sanoo muun muassa myös, että Kelly on tehnyt vaikuttavaa työtä kotimaan turvallisuudesta vastaavana ministerinä.

Kotimaan turvallisuudesta vastaavan ministeriön tehtävänä on muun muassa vahvistaa rajaturvallisuutta.

Valkoisen talon viestintäjohtaja Anthony Scaramucci on ryöpyttänyt nyt syrjäytettyä Priebusia kovin sanoin viime päivinä. Scaramucci kohautti puheillaan, kun New Yorker -lehden toimittajan kanssa käydyn keskustelun aikana Scaramucci kutsui kirosanan saattelemana Priebusia paranoidiseksi skitsofreenikoksi. Scaramucci sanoi myös, että Priebus eroaa pian.

CNN puolestaan kirjoitti eilen, että Priebusin asema on jäänyt heikoksi eikä hän ole saanut muodostettua läheistä luottamussuhdetta Trumpin kanssa.

– Haluan kiittää Reince Priebusia palvelustaan ja omistautumisestaan tälle maalle. Saavutimme paljon yhdessä ja olen ylpeä hänestä, Trump sanoi tviitissään.

Priebus CNN:lle: Trump ei pyytänyt minua eroamaan

Mediassa liikkuu ristiriitaista tietoa siitä, kuka lopulta päätti Priebusin vaihdosta. Lähtöä uutiskanava CNN:lle kommentoinut Priebus sanoo irtisanoutuneensa itse tehtävästään, ja että Trump ei pyytänyt häntä jättämään tehtävää.

– Minä irtisanouduin ja hän (Trump) hyväksyi sen, Priebus sanoo.

Priebus antoi myös tunnustusta hänen tilalleen valitulle Kellylle.

– Kenraali Kelly on mielestäni loistava valinta. Tulemme tekemään töitä yhdessä parin viikon siirtymäajan ajan. Tilanne ei ole sellainen, että mukana olisi joukoittain pahoja tunteita.

– Aion aina olla Trumpin fani, Priebus jatkoi.

Washington Post kertoo, että Priebusin liittolaisten mukaan Priebus irtisanoutui, koska Valkoisen talon sisäinen kaaos oli kehittynyt kestämättömäksi. Lähteiden mukaan Priebus oli tuntenut itsenä nöyryytetyksi siitä, kuinka presidentti kohteli häntä. Yksi Priebusin ystävistä kertoi lehdelle, että Priebus oli turhautunut siitä, ettei hän pystynyt kontrolloimaan joitain Valkoisen talon perustoimia, kuten viestintää ja virallisia ilmoituksia, joita Trump toisinaan teki impulsiivisesti itse.

Kuitenkin Valkoisen talon viranomaislähteiden mukaan Priebusin lähdöstä päätti Trump, Washington Post kertoo.

 

Lue myös:

    Uusimmat