Trumpilta syntymäpäiväonnittelut Kim Jong-unille – Pohjois-Korealta kylmä kuittaus

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un on vastaanottanut syntymäpäiväonnittelut Yhdysvaltain presidentiltä Donald Trumpilta. Sulkeutunut erakkovaltio viestitti kuitenkin, ettei se ole palaamassa neuvottelupöytään maan ydinohjelmasta.

Pohjois-Korean ulkoministeriön edustaja Kim Kye Gwan sanoi BBC:n mukaan, että Trumpin ja Kimin keskinäiset välit eivät riitä vielä neuvottelujen käynnistämiseen.

– Vaikka johtaja Kim Jong-Unilla on hyvät henkilökohtaiset tunteet presidentti Trumpia kohtaan, ne ovat kuitenkin vain henkilökohtaisia. Yhdysvallat on pettänyt meidät ja viimeisen puolentoista vuoden aikaiset keskustelut ovat olleet vain ajanhukkaa meille, hän sanoi.

Neuvottelut jäissä

Neuvottelut Pohjois-Korean ydinaseohjelmasta ovat olleet poikki jo pitkään. Yhdysvallat ei ole suostunut höllentämään talouspakotteita, koska Pohjois-Korea ei ole suostunut keskeyttämään ydinaseen kehittämistä. 

Trump ja Kim tapasivat edellisen kerran Vietnamissa viime vuoden helmikuussa, mutta neuvottelut lopetettiin pian tuloksettomina. Pohjois-Korea vaati talouspakotteiden poistamista ja vastineeksi se tarjosi Yongbyonin ydinlaitoksen sulkemista.

Trumpin syntymäpäiväonnittelun välitti eteenpäin Etelä-Korea tammikuun 8. päivänä, jonka uskotaan olevan Kim Jong-unin syntymäpäivä.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja