Valkoisen talon neuvonantaja Don McGahn jättää tehtävänsä tänä syksynä, Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo Twitterissä.
New York Times kertoi aiemmin tässä kuussa asianajaja McGahnin tehneen tiivistä yhteistyötä erikoissyyttäjä Robert Muellerin kanssa. Mueller johtaa tutkintaa Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin.
Trumpin mukaan McGahn jättää tehtävänsä sen jälkeen, kun Brett Kavanaugh on nimitetty korkeimman oikeuden tuomariksi. Tviitissään Trump sanoo työskennelleensä neuvonantajansa kanssa pitkään ja arvostavansa paljon tämän työpanosta.
Trump sanoi sallivansa neuvonantajansa toiminnan
New Yotrk Timesin artikkelissa kerrottiin, että McGahn oli jakanut tietoja, joista tutkijat eivät olisi muuten tienneet. Lehden mukaan hän oli antanut tietoja esimerkiksi siitä, oliko Trump häirinnyt oikeutta.
Tuolloin Trump kiisti, että McGahn olisi kääntynyt häntä vastaan. Trump sanoi, ettei hänellä ole mitään salattavaa ja sallii sen, että McGahn todistaa tutkinnassa.
Uusimmat
-
08:15
Jos Tapparan lentely hämmästytti, niin mites tämä? Tshekillä erikoinen kuvio MM-kisoissa
-
08:10
Helsingissä kadonnut mies on löytynyt
-
08:00
Häntä Nikki Haley aikoo äänestää
-
07:38
Poliisi muistuttaa vaarallisesta kuormausmokasta: "Voi johtaa hallinnan menettämiseen äkillisesti"
-
07:32
Ruotsalaisvalmentajien Leijonia koskevat kulissipuheet kantautuivat Jussi Tapolan korviin
-
07:28
Kauppakamarien kysely: Useampi yritys odottaa kasvua kuin supistumista
-
06:51
Florida otti ensimmäisen askeleen kohti NHL:n loppuotteluita – sankarimaalivahti ohittamaton
-
06:37
Suomalaisia sotaveneitä Ukrainassa – merivoimat julkaisi kuvia
-
06:28
Lukas Hradeckyn Leverkusenin satumainen putki katkesi karulla tavalla
-
06:20
"Rusketusta voisi sanoa ihosyövän esi-esiasteeksi" – kolme faktaa ihosyövästä, jotka kannattaa painaa mieleen
-
06:15
Leijonien ja Tre Kronorin asetelmasta ennenkuulumatonta puhetta – "Paradoksaalisesti se suosii myös suomalaisia"
-
06:01
Espoolainen Salla koki ison yllätyksen astuessaan veneeseensä: "En olisi voinut kuvitellakaan..."
-
05:47
Moottoripyöräilijä kuoli Mikkelissä
-
05:45
Tiesitkö tätä? Ruotsin MM-valmentaja puhuu täysillä suomea – uutinen Jarmo Kekäläisestä oli ”kova pala”
-
05:39
Romanialaisvarkaiden ovela pistokeikka tavarataloon kerrytti 175 000 euron saaliin – näin rikos eteni
-
05:37
Presidentti Stubb vierailee Utsjoella
-
05:21
Kommentti: Vaalivoitto häämöttää jo, mutta Euroopan laitaoikeiston sisällä kuohuu
-
05:12
Kiina aloitti sotaharjoitukset – väittää rankaisevansa Taiwania
-
05:03
Veitsimies väijyi ex-kumppaninsa ovella – oksennuskohtaus keskeytti hyökkäyksen
-
00:01
Joka kymmenes nuori poika käyttää adhd-lääkkeitä, Itä-Suomessa osuus lähentelee viidennestä
-
Lataa lisää