Trump tviittasi Muellerin tutkinnasta: "Minä sallin hänen ja kaikkien muiden todistaa"

Trump vakuutti, että Venäjä ei vaikuttanut vaaleihin 2:18

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump totesi sunnuntaina, että hänellä "ei ole mitään salattavaa" Venäjä-tutkintaan liittyen. 

Video: Trump vakuutti, että Venäjä ei vaikuttanut vaaleihin

New York Times oli lauantaina julkaissut artikkelin, jossa kerrottiin Valkoisen talon neuvonantajan, asianajaja Don McGahnin tehneen tiivistä yhteistyötä erikoissyyttäjä Robert Muellerin kanssa. 

Artikkelissa kerrottiin esimerkiksi, että McGahn oli jakanut tietoa, josta tutkijat eivät olisi muuten tienneet. Lehden mukaan hän oli jakanut tietoa esimerkiksi siitä, oliko Trump häirinnyt oikeutta. 

Sarjassa tviittejä Trump kiisti muun muassa, että McGahn olisi kääntynyt häntä vastaan. Trump sanoi, ettei hänellä ole mitään salattavaa. Trumpin mukaan hän salli sen, että McGahn todistaa tutkinnassa. 

– Minä sallin hänen ja kaikkien muiden todistaa – minun ei tarvinnut tehdä sitä. Minulla ei ole mitään salattavaa, Trump sanoi yhdessä tviiteistä. 

Erikoissyyttäjä Mueller johtaa tutkintaa Venäjän mahdollisesta sekaantumisesta Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin.

Lue myös:

    Uusimmat