Trump valitsi CIA:n uudeksi johtajaksi kohupuheesta tunnetun miehen – oikeusministeriksi Alabaman senaattori

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n uudeksi johtajaksi on nimitetty edustajainhuoneen jäsen Mike Pompeo Kansasista, kertoo NBC News -uutiskanava.  

NBC:n mukaan Pompeo päätti ottaa tehtävän vastaan, kun Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump kysyi häntä virkaan.  

Pompeo muistetaan muun muassa vuoden 2013 kohupuheestaan edustajainhuoneessa.

Tuolloin hän sanoi, että sellaisten muslimien hengellisten johtajien, jotka eivät tuomitse islamistien terroritekoja, voidaan katsoa olevan niihin osallisia.  

Oikeusministerin pestiä tarjottu senaattorille

Trump on tarjonnut Alabaman senaattorille Jeff Sessionsille oikeusministerin pestiä.

Sessions on ollut yksi Trumpin läheisimpiä liittolaisia, ja häntä on pidetty vahvana ehdokkaana johonkin huippuvirkaan.  

Trump kertoi aiemmin Sessionsin tapaamisen jälkeen, että hän on erittäin vaikuttunut Sessionsista, mutta ei ole vielä päättänyt kabinettinsa kokoonpanoa.

Trump on vahvistanut lisäksi Michael Flynnin valinnan turvallisuuspoliittiseksi neuvonantajaksi.

Trump yllätti avustajavalinnoillaan 1:50

Lue myös:

    Uusimmat