"Trump on hätätila" – New Yorkissa mielenosoituksia Donald Trumpin julistamaa hätätilaa vastaan, demokraatit pyytävät puolustamaan perustuslakia

Yhdysvalloissa New Yorkissa on osoitettu mieltä presidentti Donald Trumpin hätätilan julistamista vastaan. Guardianin mukaan osa protestoijista huusi Trumpin itse olevan hätätilanne.

Trump kertoi eilen julistavansa hätätilan maan etelärajan tilanteen vuoksi. Trump sanoi puheessaan "kaikkien tietävän, että muurit toimivat".

Trump uskoo voittavansa oikeustaistelun

Trump haluaa julistaa hätätilan, jotta hän saa rahaa vaalikampanjassaan lupaamaansa Meksikon rajamuuriin. Hätätilan julistamalla Trump voi osoittaa muuriin rahaa ilman kongressin hyväksyntää. Hätätilan julistaminen menee kuitenkin todennäköisesti tuomioistuimen käsittelyyn.

Trumpia edessä olevat oikeustoimet eivät hidasta: hän sanoi, että uskoo voittavansa taiston. Presidentti kutsui valheiksi muun muassa väitteitä siitä, että huumeet kulkevat pääosin laillisten rajanylityspaikkojen kautta.

Eräs tilaisuudessa olleista toimittajista pyysi Trumpilta lähteitä puheilleen, sillä Yhdysvaltain huumepoliisin DEA:n mukaan suurin osa esimerkiksi heroiinista tulee nimenomaan virallisia reittejä. Trump totesi käyttävänsä "monia tilastoja" ja kieltäytyi kuuntelemasta jatkokysymyksiä.

Demokraatit pyytävät republikaaneja puolustamaan perustuslakia

Myöskään julkisuudessa esitetyt todisteet muurien tehottomuudesta eivät horjuttaneet presidentin uskoa ideaansa. Trumpin mukaan myös muuria vastustavat edustajainhuoneen demokraattipuhemies Nancy Pelosi ja senaatin demokraattien johtaja Chuck Schumer tietävät, että muurit toimivat sataprosenttisesti.

– Ei ole pakko olla tosi fiksu tajutakseen, että jos pystytät muurin, ihmiset eivät voi tulla siitä läpi, presidentti sanaili.

Schumer ja Pelosi julkaisivat Trumpin puheen jälkeen yhteisen lausunnon ja pyysivät republikaanikollegoitaan mukaan puolustamaan perustuslakia, jota presidentti on heidän mukaansa rikkonut.

Lue myös:

    Uusimmat