Yhdysvalloissa äänestäjät ratkaisevat tänään, onko maan seuraava presidentti Hillary Clinton vai Donald Trump. Kyselyiden mukaan Clinton on hienoinen ennakkosuosikki. Vaali kuitenkin ratkeaa muutamassa tärkeässä vaa'ankieliosavaltiossa.
Tuloksen pitäisi olla selvillä aikaisin keskiviikkoaamuna Suomen aikaa.
Presidentin ohella Yhdysvalloissa valitaan myös kolmasosa kongressin senaattoreista ja kaikki edustajainhuoneen jäsenet.
Presidenttiehdokkaat Hillary Clinton ja Donald Trump jatkoivat vauhdikkaasti kampanjointia vielä vaaleja edeltävänä päivänä. Ehdokkaiden reitti kulki maanantaina läpi niiden osavaltioiden, joiden äänestäjät todennäköisesti ratkaisevat Yhdysvaltain seuraavan presidentin.
Demokraattien Clinton vieraili maanantaina yhteensä kolmessa osavaltiossa ja neljässä kaupungissa.
– Minulla on edessä aika lailla työtä, jotta saan tehtyä tästä maasta yhtenäisen, Clinton sanoi toimittajille lähtiessään kohti ensimmäistä kohdettaan.
Televisiossa prime time -katseluaikaan pyöritettävässä videossa Clinton vannoi yhdistävänsä Amerikan, jos hänestä tulee presidentti.
– Uskon, että olemme kaikki siitä yhtä mieltä, että tämä on ollut pitkä kampanja. Tekisin presidenttinä kaikkeni, jotta saisin tehtyä teidän ja teidän perheidenne elämästä paremman.
