Tre Kronor -valmentaja huomasi kohauttaneensa Suomessa – kuittasi toimittajalle: "Jos haluat ison juttusi"
Ruotsin jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Sam Hallam huomasi MTV Urheilulle antamiensa Leijonat-kommenttien aiheuttaman mylläkän. Hallam kuittasi nyt hyvässä hengessä toimittajalle, kun Tre Kronor oli päihittänyt Suomen MM-kisojen lohkovaiheen ottelussa.
Ruotsi onnistui nujertamaan Suomen Tampereella voittomaalikilpailun jälkeen 2–1, mutta Hallam ei alkuunkaan paukutellut henkseleitään.
– Jos katsoo peliä, Suomi oli parempi joukkue 60 minuutin aikana. Pelasimme minusta todella kovaa ja vahvasti oman maalimme edessä. Puolustimme puolustusalueellamme hyvin, ja alivoimamme auttoi meitä voittamaan, Hallam sanoi.
Hän huomioi Ruotsin energisen jakson toisessa erässä, jossa se siirtyi Oscar Lindbergin maalilla 1–0-johtoon.
– Toisessa erässä maalin jälkeen nostimme tasoamme ja aloimme karvata enemmän. Kaiken kaikkiaan olemme iloisia, miten puolustimme ja taistelimme.
Kuittaus hyvässä hengessä
Suomi pystyi kuitenkin kiekottelemaan omista pois ja hallitsi kokonaisuudessaan peliä, mihin Hallamkin ottelun jälkeen viittasi.
Pelasiko Suomi sinusta niin kuin ajattelit vai oliko enemmän syöttelyä keskustaan?
– Vaikea sanoa heti suoralta kädeltä. Juutut tuohon, jos haluat ison juttusi. Jatka sillä tavalla, Hallam sanoi hymyillen.
Ensimmäistä kauttaan Ruotsin peräsimessä toimiva Hallam oli huomannut, että hänen sanomisensa herättivät äläkkää ja että niitä pui myös Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen.
– Voin kertoa toisen puolen, että Suomi on erinomainen jääkiekkojoukkue. Heillä on paljon kokemusta jäällä ja penkillä. He ovat puolustavat maailmanmestarit ja puolustavat olympiavoittajat. Meillä on valtoimenaan kunnioitusta suomalaista jääkiekkoa kohtaan, Hallam kommentoi.
C Moren studiossa puitiin ottelun aikana, että Ruotsi pelasi ottelua varsin suomalaisittain. Leijonat hallitsee perinteisesti trapin ja kontrollihyökkäysten rytmilätkän.
Sam Hallam, miten hyvin taktiikka tässä mielessä toimi, vai täytyisikö teidän harkita sitä, jos kohtaatte Suomen vielä myöhemmin tässä turnauksessa?
– Uskon, että molemmat joukkueet katsovat tätä peliä ja tekevät ehkä joitain pieniä säätöliikkeitä. Olen iloinen siihen, miten jätkät taistelivat ja puolustivat tänään. Haluan meidän ottavan sen mukaan turnauksen myöhempään vaiheeseen, hän totesi.
LUE MYÖS: Jukka Jalonen vaatii joukkueeltaan enemmän – näissä kahdessa asiassa Leijonien pitää parantaa
Ruotsilla on nyt kolmesta MM-turnauksen pelistään kolme voittoa, Leijonilla yksi voitto ja kaksi tappiota.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää