Tour de Skillä veivattiin tuloksia jälleen – Jari Isometsältä velmu kuitti tuomarineuvoston suomalaiselle puheenjohtajalle

MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä on antanut Tour de Skin tuomaristolle tiukkaa palautetta tämänvuotisen hiihtokiertueen ensipäivinä. Isometsä kokee oikeuden tapahtuneen jälkikäteen, kun Anamarija Lampicille palautettiin Slovenian valituksen jälkeen sprintin kakkossija.

Lampic osui perjantaina vapaan hiihtotavan sprintin finaalissa ohitustilanteessa Sveitsin Nadine Fähndrichiin, joka kaatui ja menetti pelin. Lampic hiihti toiseksi, mutta kilpailun tuomaristo aluksi hylkäsi kolarin myötä hänen finaalisuorituksensa ja slovenialainen putosi tuloksissa finaalin viimeiseksi eli kuudenneksi. 

Isometsä antoi tuoreeltaan kilpailun jälkeen palaa ja kuvaili MTV Urheilulle päätöstä järjettömäksi.

– Se oli puhdas ohitustilanne, jossa oli pieni suksikontakti, joka on sprintissä jokapäiväistä herkkua, kuten pitää olla. Jos tuollaisesta ruvetaan hylkäämään, tuomarineuvosto ei ole ihan ajan tasalla. Sprinttihiihdon ydin rupeaa katoamaan. Siellä pitää antaa vähän kamppailla, Isometsä kertoi.

Sloveniakaan ei Lampic-tuomiota sulattanut, vaan teki valituksen. Kaksi päivää sprinttikilpailun jälkeen sunnuntaina tuomarineuvosto palauttikin Lampicille kakkossijan ja vaihtoi rangaistukseksi keltaisen kortin.

Isometsä veisteli tämän jälkeen palautetta Tour de Skillä teknisenä asiantuntijana ja tuomarineuvoston puheenjohtajana toimivalle Jussi Prykärille.

– Ilmeisesti suomalainen TD Jussi Prykäri katsoo Maikkarin uutisia, Isometsä virnisti.

– Nyt tuli oikea päätös. Lampicille toki annettiin keltainen kortti, mutta se nyt on ihan kuriositeetti.

Sokki vaihtui tyytyväisyyteen

Lampic itse avasi tuntojaan ruotsalaislehti Expressenille. Hän sanoi olevansa todella tyytyväinen, että päätös muutettiin.

– Hiihdin mielestäni reilusti ja minusta on oikein, että saan takaisin kakkossijani, Lampic kertoi.

Slovenialainen ei voinut alkuun ymmärtää palkintosijansa menettämistä.

– Tuomaristo tuli pakeilleni ja kertoi, että heillä oli huonoja uutisia, että olin kuudes enkä toinen. Vastasin vain: "Mitä? Miksi?" He selittivät, että olin auheuttanut Nadinen kaatumisen, mutta en ymmärtänyt mitään, olin täysin sokissa. Minun mielestäni tilanne oli täysin ok.

Lue myös:

    Uusimmat