Leppävirran Rainbow Gathering -hippileiri alastomine osallistujineen nousi viime kesänä näkyvästi otsikoihin. Leirillä mukana ollut joogaopettaja Kari Timonen kertoo, mistä kokoontumisessa oli todella kyse.
Alastomat ihmiset ja seksuaaliset tantrajoogaharjoitukset herättivät huomiota keskellä kukkeinta suvea, kun ympäri maailmaa kiertävä Rainbow Gathering -liike rantautui viime kesänä Suomeen.
Kari Timosen mukaan tapahtuman luonnetta liioiteltiin julkisuudessa.
− Kyse oli erilaisesta lomasta, jolla oli tarjolla erinomaista kasvisruokaa, erilaisia huippuesitelmiä ja työpajoja, rauhaa sitä haluaville, elävää musiikkia ja tanssia sekä rentoa eloa ilman sähköisiä tai motorisoituja koneita ja laitteita. Leirillä vallitsi rauha ja harmonia, Timonen kuvaa.
− Leiri oli periaatteessa yksityinen tilaisuus, johon Rainbow-tapahtuman ystävät voivat kutsua ystäviään.
"Alastomuus oli luontevaa"
Otsikoihin noussut tantratyöpaja oli ainoastaan yksi työpaja muiden aktiviteettien lomassa. Timonen selventää, että tantrajoogaharjoitusten tarkoitus on vahvistaa sukupuolienergiaa ja kanavoida sitä toiseen suuntaan.
− Naiset menivät ensin syrjään. Miehet etsivät sillä aikaa kedon kukkia. Kuljimme ympyrässä, ja naiset tulivat piiriin jonona. Annoimme kukat heille ja sitten teimme määrättyjä piirileikkejä.
"Telaketjuharjoitus" oli todellisuudessa täysin viaton toimitus.
− Miehet makasivat maassa vatsallaan, ja naiset pyörivät hitaasti kuin telaketju ylitsemme. Se oli jatkuva liike, jossa ei tiennyt, kuka sieltä tulee selän päälle. Siinä jaettiin energioita. Kokemus oli voimaannuttava, Timonen sanoo ja huomauttaa, että kaikilla oli vaatteet päällä.

