"Tosielämän Martha" haastoi Netflixin oikeuteen – vaatii suoratoistojätiltä mammuttimaista summaa
"Tosielämän Marthaksi" spekuloitu Fiona Harvey hakee Netflixiltä jättimäistä summaa.
Kohutun Baby Reindeer -sarjan myötä julkisuuteen noussut "tosielämän Martha" Fiona Harvey, 58, on haastanut suoratoistojätti Netflixin oikeuteen, kertoo New York Post. Harvey vaatii Netflixiltä vähintään 170 miljoonan dollarin rahallisia vahingonkorvauksia.
– Valheet, joita vastaajat kertoivat Harveystä yli 50 miljoonalle ihmiselle ympäri maailmaa, sisältävät muun muassa sen, että Harvey olisi kahdesti tuomittu stalkkeri, joka tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen, ja että Harvey olisi käyttänyt Gaddia seksuaalisesti hyväksi, kanteessa sanotaan New York Postin mukaan.
– Syytetyt kertoivat näitä valheita eivätkä koskaan lopettaneet, koska ne olivat totuutta parempi tarina, ja paremmat tarinat tuottivat rahaa, kanteessa jatketaan.
Harvey hakee korvauksia kunnianloukkauksesta, tahallisesta henkisen ahdistuksen aiheuttamisesta, huolimattomuudesta ja julkisuusoikeuden loukkauksista.
Huhtikuussa julkaistu Baby Reindeer -minisarja kertoo uravaikeuksissa olevasta koomikosta ja baarimikosta Donnysta (Richard Gadd), joka kohtelee lempeästi työpaikalleen saapunutta Marthaa (Jessica Gunning). Kohtaamisesta alkaa vuosien piina, kun nainen saa pakkomielteen Donnysta ja alkaa vainota tätä.
Donnya esittävän Richard Gaddin luoma sarja perustuu hänen omakohtaisiin kokemuksiinsa. Piinava stalkkeri lähetti hänelle satojen tuntien edestä ääniviestejä ja yli 40 000 sähköpostia.
Gadd on kertonut haastatteluissa, että sarjan stalkkeri Martha on tehty mahdollisimman tunnistamattomaksi. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt spekulaatioiden leviämistä internetissä, kun katsojat ovat yrittäneet selvittää Marthan sekä sarjassa päähenkilö Donnyn raiskanneen tv-käsikirjoittajan oikeaa henkilöllisyyttä.
Somespekulaatioiden myötä Gadd vetosi Instagram-tilillään seuraajiinsa ja pyysi näitä olemaan spekuloimatta hahmojen todellisia henkilöllisyyksiä. Gaddin pyynnöstä huolimatta somekansan syyttävä sormi päätyi osoittamaan 58-vuotiasta skotlantilasta Fiona Harveyta, jonka moni uskoo olevan "tosielämän Martha".
Harvey antoi toukokuussa ensimmäisen tv-haastattelunsa Piers Morganin Uncensored-ohjelmassa, jossa hän kertoi pitävänsä Baby Reindeer -sarjaa kammottavana ja misogynistisenä, ja että hän on saanut somespekulaatioiden myötä tappouhkauksia.
Harvey kielsi haastattelussa stalkanneensa Gaddia ja käski tätä "jättämään hänet rauhaan sekä hankkimaan elämän ja oikean työn".
– Olen kauhuissani siitä, mitä olet tehnyt, Harvey sanoi Gaddille.
Gaddia ei ole nimetty Harveyn kanteessa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää