Torju ikääntymisen merkit ihollasi – asiantuntijan vinkit

Ikääntymisen merkit ovat paljon puhuttu puheenaihe. Kukaan ei haluaisi näyttää vanhalta, mutta silti oikotietä onneen ei ole. Ikääntyminen näkyy auttamatta myös kasvoillamme. Silti ikääntymisen merkkejä voi yrittää ennaltaehkäistä.

Paras keino ihon ikääntymisen merkkien peittämiseen on ennaltaehkäisy.

– Ikääntymisen merkkien ennaltaehkäisyyn on alettu kiinnittää huomiota, kertoo kosmetiikka-asiantuntija Päivi Kousa.

Kaikkiin ikääntymistä koskeviin asioihin ei itse pysty vaikuttamaan. Esimerkiksi geeniperimä ja kasvojen luusto vaikuttavat ihon ulkonäköön.

– Iho veltostuu iän myötä. Tietynlaiset rypyt ja kuopat jotka saamme, ovat saaneet vaikutusta perimästä.

On kuitenkin keinoja, joilla ihon pintaan voi vaikuttaa.

Ikääntymisen ehkäisykeinot

Aurinko lisää ikävällä tavalla ikääntymisen merkkejä iholla. Auringolta suojautuminen onkin yksi tärkeimmistä asioista vanhenemisen merkkien ennaltaehkäisyssä.

Auringon vaikutukset ovat yksilöllisiä. Intensiivinenkin auringonottaja voi päästä säikähdyksellä auringon vaaroista, mutta auringon vaikutukset alkavat näkyä naisilla usein 40 ikävuoden toisella puolella.

– Iho alkaa veltostua ja ikääntymisen merkit alkavat näkyä. Viimeistään vaihdevuosien alkaessa ja hormonaalisten muutosten myötä iho alkaa veltostua, ongelmia alkaa pukata erilaisina pigmenttimuutoksina ja pintaryppyinä, muistuttaa kosmetiikka-asiantuntija Päivi Kousa.

Myös muut sääilmiöt vaikuttavat ulkonäköön.

– Jos iho altistuu säämuutoksille, sen hyvinvointikin voi muuttua. Tuulessa, pakkasessa ja vaihtuvissa lämpötiloissa oleminen vaikuttaa ihon hyvinvointiin, Kousa muistuttaa.

Suojautuminen tuulelta ja pakkaselta voikin auttaa ihoa välttämään voimakkaita sään vaihteluja ja sen myötä iho-ongelmia. Säännöllisesti hoidettu ja rasvattu iho kestää sään vaihteluita parhaiten. Lisäsuojaa voi laittaa rasvan tai öljyn muodossa ulos tai saunaan mentäessä. Paras suoja tuuleen ja tuiskuun on vaate, esimerkiksi huivi kasvojen suojaksi.

Pintaryppyjen ehkäisy onnistuu myös säännöllisellä, hellävaraisella ihonhoidolla. Turha jynssääminen ja puunaaminen tulee jättää pois.

Tupakointi todistetusti vaikuttaa ihon vanhenemiseen, mutta myös ravinnolla on vaikutusta. Kousa muistuttaa, että hyvinvointi kulkee käsi kädessä terveellisen ruokavalion kanssa.

– Esimerkiksi Aasian maissa syödään kalaa ja kasvisvoittoista ruokaa ja ihot ovat siellä paljon paremmassa kunnossa. Tämä voi toki olla myös osittain geeniperimästä johtuvaa. On kuitenkin viitteitä, että mitä vähemmän prosessoitua ruokaa käyttää, sen parempi. Liialliset hiilihydraatit ja sokeri taas voivat vaikuttaa ihon kuntoon ja jopa vanhenemiseen.

– Jos haluaa kokonaisvaltaista hyvinvointia, kuuluu kytätä mitä syö, Kousa tiivistää.

Yleisen terveyden kannalta Kousa viittaa yleisiin suosituksiin. Täsmällisesti vaikuttavia erityisiä ihoelintarvikkeita tai ihovitamiineja ei ole löydetty ainakaan tieteellisten tutkimusten perusteella.

– Niin kuin urheilussakaan, ei voi treenata pelkkiä vatsoja, jos vatsassa on ongelma. Ikääntymisessä on sama asia. Syödä kannattaa mahdollisimman monipuolisesti, jotta tulee hyvä olo myös iholle. Hyvät rasvat on todettu ykkösjutuiksi.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat