Topless-partureita etsitään edelleen – "Moni nainen on sanonut, ettei rohkeus kuitenkaan taida riittää"

Tampereella haetaan edelleen kahta ammattitaitoista parturi-kampaajaa työskentelemään yläosattomissa. Ovatko suomalaiset innostuneet hakemaan tämänkaltaisia töitä?

”Haloo?” vastaa kiireiseltä kuulostava miesääni puhelimeen. Taustalta kuuluu epämääräistä meteliä.

”Hei, näin hakuilmoituksen Avointyöpaikka.fissä…”, aloitan puhelun.
”Joo?” miesääni nousee astetta ystävällisemmäksi.

Kerron olevani toimittaja. Itsensä esittelemättä jättänyt, rennolla murteella puhuva mies pyytää, että soittaisin seuraavana päivänä, kun ympärillä ”nyt myllertää” ja ”on hässäkkää ollut tässä”.

”Oisko mitään mahkua että soittelisit huomenna puolen päivän kintaissa?”

”Rimpauta Jannelle, sillä on siinä kohtaa parempi hetki höpötellä.”

 ”Haluatko olla Suomen eniten ansaitseva parturi?”

Näin lukee työpaikkailmoituksessa, joka on ollut nyt yli viikon julki. Kaksi yksityisyrittäjinä toimivaa suomalaismiestä suunnittelee perustavansa Tampereelle topless-parturiliikkeen, jonne haetaan paraikaa kahta ammattitaitoista parturi-kampaajaa. Ideana on, että ammattilaiset työskentelevät yläosattomissa.

Aamulehti uutisoi, että Palvelualojen ammattiliitto PAMissa ollaan huolestuneita siitä, että yläosattomissa parturointi saattaisi pahimmillaan lisätä parturi-kampaajien kokemaa seksuaalista häirintää koko toimialalla.

Seuraavana päivänä puhelimeen vastaa 23-vuotias yksityisyrittäjä Janne Kostamovaara.

”Haloo?”

Mites teidän projekti on edennyt onko ollut paljon yhteydenottoja?

– No jonkun verran, mitään ei ole vielä lukkoon lyöty kenenkään kanssa. ”Haku on päällä”, niin sanotusti. Että kaikki rohkeat ja reippaat hakijat, ottakaa yhteyttä vaan. Viime perjantain jälkeen on tullutkin vähän enemmän yhteydenottoja, kun saatiin julkisuutta ympäri pitäjää.

Entä onko tullut pilapuheluita?

– Ei ole tullut pilapuheluita, mutta sähköpostiin oli tullut yksi hauska, aika lyhyt viesti, mutta siitä kyllä näki, ettei siinä oltu tosimielellä liikenteessä. Siinä luki ”Osaan leikata tukkaa” – tällainen miespuolinen henkilö oli laittanut viestiä huumorimielessä. Oli kuitenkin jättänyt puhelinnumeronsa, pitää katsoa joutuuko ottamaan yhteyttä.

Mitä haastattelussa tullaan kysymään?

– Edellinen työkokemus, mahdollisia suosituksia parturointiin liittyen ja katsomme, kuinka supliikki hakija on; että on reipashenkinen ja puhelias. Se on kuitenkin sosiaalinen ammatti. Sitä me enemmän katotaan.

Ulkonäkökriteereistä ei ole ollut mitään puhetta?

– Joo, ei. Ne tulee sitten myöhemmin. Ulkonäkökriteerejä emme kommentoi. Tärkeämpää on, että on ammattitaitoinen ja reipasmielinen.

Mikä työnhakijoita on kiinnostunut eniten: alastomuus vaikka kenties palkka?

– Juu, kyllä se (palkka) kiinnostaa. Sitä ollaan yritetty kaikille sanoakin, että korvaus on hyvä, pystymme tarjoamaan rennon ilmapiirin, joustavat työajat – tätä me olemme yrittäneet markkinoida työnhakijoille. Että takuuvarmasti saa enemmän korvausta kuin tavallisessa parturi-kampaamossa.

Mihin se perustuu?

– Se perustuu siihen, että tietenkin veloitamme enemmän siitä käsittelystä.

Millaisista summista tulee sitten olemaan kyse?

– Ei ole vielä viisasta siitä puhua, on mulla ittelläni – tai siis meillä – ajatuksia, mutta ei lähetä niitä vielä availemaan sen enempää.

Entä onko alastomuudesta tullut kysymyksiä?

– No ei siis varsinaisesti. Kaikille on selvinnyt, mistä on kyse. Kyllä siihen on moni sitten sanonut, ettei ehkä rohkeus kuitenkaan riitä. Ei siinä kuitenkaan työntekijä joudu jalustalle, sehän on selvä, ei sen takia lehtien kansiin – ainakaan meidän puolesta – joudu.

Mitä tarkoitat?

– Ettei tarvitse poseerata missään kuvissa meidän työasusteessa.

Mitä "topless" tässä tapauksessa tarkoittaa, onko parturi-kampaaja sitten kokonaan yläosattomissa? Millainen työasu on?

– Kyllä, ollaan kokonaan yläosattomissa, kyllä. Housut on jalassa. Sitä se tarkoittaa, housut on jalassa. Meille tulee tosiaan sitten jonkunlainen työasu, mutta housut kuuluvat siihen.

Ihan pakko kysyä, mistä ihmeestä te keksitte tämän idean?

– (Naurahtaa) No, siitä täytyy antaa kunnia tälle toiselle osapuolelle, hän ekana tämän idean laukaisi kevään puolella, alkukesästä. Tällaisia ideoita vaan tulee. Lähinnä molemmat meistä halusi tehdä jotain uutta, mitä ei nyt tällä hetkellä löydy täällä Suomen maalla.

– Kumpikaan ei ole käynyt tällaisessa (topless-parturissa) ennen, tämä lähti ihan meidän omasta ideasta. Mutta sitten tietenkin huomattiin, että maailmalla on näitä (topless-partureita), sieltä sitten tutkittiin ja opiskeltiin vähän menestystä siellä päin.

Te molemmat olette yksityisyrittäjiä. Eikös ole vähän hassua, että kaksi remonttialalla olevaa miestä kehittelee tällaisen idean? Miten osaatte valita ammattitaitoisen ihmisen teille töihin?

– Me ollaan vähän tällaisia idearikkaampia.

– Suositusten kautta, konsultoidaan sitten tuttavia, joita löytyy vähän joka suunnalta. Tässä ei olla todennäköisesti puhumassa kuitenkaan mistään naisten hääkampauksista – uskon, että toiminta keskittyy ainakin alussa miespainotteiseen asiakaskuntaan.

Eli parturiliike ollaan suuntaamassa pääsääntöisesti miehille?

– Ei olla mitenkään rajaamassa pois ketään, mulla itselläni on vaan sellainen kutina, voi olla, että miehiä ainakin alkuun. Mutta kaikki täysikäiset ovat tervetulleita.

Mites kotipuolessa on suhtauduttu tähän ideaan?

– Tosi positiivisesti, mulle ei kukaan henkilökohtaisesti ole sanonut mitään negatiivista. Olen jonkun verran noita nettipalstoja lukenut, mutta en ole kuitenkaan pahoittanut mieltäni.

Eikö teitä huoleta mahdolliset työtapaturmat, että yläosattomissa työskentelevät voisivat satuttaa itsensä? Työssä kuitenkin käytetään saksia, hiusvärejä?

– Siitä pitää vaan jutella meidän tulevien työntekijöiden kanssa ja sopia, että heillä on hyvä olla. Sen mukaan me mennään. Jos ja kun ammattitaitoisia parturi-ihmisiä tulee töihin, he tietävät varmasti itse, mikä on parasta heille.

Uskotteko, että tällainen topless-parturiliike tulee oikeasti perustettua?

– Totta kai uskon. Mihinkään ei kannata tarttua, jos ei siihen ei usko.

– Tämä on kuitenkin sellainen projekti, jonka haluamme tehdä ihan rauhassa, kun meillä molemmilla on olemassa omat yrityksemme, ettei sillä tavalla ole mitään hätää. Haluamme tehdä tämän tyylikkäästi ja kunnialla.

Uskotteko, että suomalaiset naiset, parturi-kampaajat, ovat innokkaita olemaan yläosattomissa?

– Toivon sitä. Toivon, että oltaisiin valmiita heittäytymään siihen, koska kuitenkaan ei puhuta mistään pahimmasta mahdollisesta niin sanotusti "tämän genren" tapahtumasta. Toivoisin, että ihmisillä olisi tarpeeksi kanttia.

Onko hakemusten perusteella tullut sellainen fiilis, että heillä on kanttia?

– Mmm, joo ja ei. Voisi sanoa, että joo ja ei.

Lue myös:

    Uusimmat