TOP 20: Piirteet, joita nainen arvostaa miehessä

Kaikilla naisilla on omat mieltymyksensä, mitä miehiin tulee, mutta moni piirre on sellainen, joita suuri osa naisista arvostaa.

Yllä olevalta videolta näet, kuinka suomalainen mies pistää kaiken likoon yrittäessään tehdä naiseen vaikutuksen.

Men's Health tarkasteli kahta nettikyselyä, joihin oli osallistunut yli tuhat 21–54-vuotiasta amerikkalaisnaista. Naiset kertoivat kyselyissä omat näkemyksensä miehille tärkeimmistä ominaisuuksista.

Jos luulit, että miehen ulkonäkö oli naisille kaikki kaikessa, erehdyit pahemman kerran. Naiset nimittäin arvostivat vastaustensa perusteella enemmän luonteeseen ja persoonallisuuteen liittyviä piirteitä.  Esimerkiksi vain 13 prosenttia asetti lihaksikkuuden "kuumuuden" vaatimukseksi, kun taas 66 prosenttia naisista piti rehellisyyttä ominaisuutena, joka saisi jalat tutisemaan ihastuksesta.

TOP 5 Luonteenpiirteet

1. Uskollisuus

Enemmän kuin kahdeksan naista kymmenestä eli noin 84 prosenttia kyselyihin vastanneista naisista piti uskollisuutta yhtenä kymmenestä tärkeimmästä piirteestä, joita he pitivät miehessä seksikkäänä. Miehen kannattaakin muistaa, että nainen kaipaa varmistusta siitä, että on kumppanin mielestä seksikkäintä maailmassa. Eipä haitanne siis muistuttaa häntä siitä silloin tällöin!

2. Luotettavuus

Ei liene yllättävää, että naiset haluavat rinnalleen miehen, joka ei pelkää sitoutua ja tekee, mitä lupaa. Kyselyistä selvisi, että 75 prosenttia naisista halusi miehen, joka toimii lupaustensa mukaan. Jo pienet jutut, kuten että muistat käydä kaupassa niin luvattuasi, viestivät hyvää.

3. Ystävällisyys

Vaikka aina sanotaankin, että paha poika viehättää, 67 prosenttia naisista kiihottui ennemmin kiltteydestä. Muista siis treffeillä kohdella tarjoilijaa nätisti, näin treffikumppanisi osaa päätellä sinun kohtelevan häntäkin kunnioituksella.

4. Moraalinen lahjomattomuus

66 prosenttia naisista uskoo, että jos miehellä on pokkaa kertoa totuus, vaikka se kirpaisisi, hänellä on pokkaa olla hyvä, huolehtiva kumppani pitkässäkin juoksussa. 

5. Isällisyys

Hyvänä isänä olemisessa nyt tai mahdollisesti tulevaisuudessa on kyse siitä, että on hyvä roolimalli sekä ihmisenä huolehtiva ja kärsivällinen. Näitä ominaisuuksia 51 prosenttia naisista piti kumppanissa tärkeänä.

TOP 5 Persoonallisuuden piirteet

1. Huumorintaju

77 prosenttia naisista oli sitä mieltä, että kyky nauraa oli tärkeä piirre kumppanissa. Ylimääräisiä pisteitä saat siitä, että saat naisenkin nauramaan. 

2. Älykkyys

Kiinnostava, asioista perillä oleva mies oli kiinnostava 55 prosentin mielestä. Ongelmanratkaisijamiehet saavat naisen tuntemaan olonsa turvalliseksi.

3. Intohimo

Kyselyiden perusteella 46 prosenttia naisesta nautti intohimon osoituksista. Se, että suhtaudut intohimoisesti johonkin asiaan, osoittaa, että välität muustakin kuin itsestäsi. Ei väliä, oliko kiinnostuksen kohteesi sitten koskenlasku tai grillaus. 

4. Itsevarmuus

Mies, joka tuntee olonsa hyväksi omassa nahassaan, saa naisen tuntemaan olonsa turvalliseksi. Näin ajatteli kyselyiden perusteella 41 prosenttia naisista. Osoita selviytyväsi tuntemattomien ihmisten kohtaamisesta.

5. Anteliaisuus

Anteliaisuus oli tärkeää 38 prosentille naisista. Anteliaisuus ei kuitenkaan tarkoita vain päivällisiä neljän tähden ravintoloissa, vaan se tarkoittaa myös sitä, että mies on valmis antamaan aikaansa ja tarjoamaan olkapäätään.

TOP 5 Käytännön taidot

1. Kuunteleminen

53 prosenttia naisista sanoi tuntevansa olonsa turvalliseksi ja varmaksi, kun he tiesivät, että mies olisi valmis pistämään puhelimensa syrjään ja kuuntelemaan. Kokeile tätä tehokasta lausetta: "Olen tässä, kerro kaikki."

2. Romanttisuus

Romanttisuus vetoaa. 45 prosenttia naisista sanoi fantasioivansa siitä, että heiltä hurmattaisiin jalat alta. Romanttisuus on rohkeille, sillä osoitat sillä selkeästi halusi ja paljastat itsestäsi pehmeämmän, haavoittuvaisemman puolen.

3. Hyvä sängyssä

Kyse ei ole vain orgasmeista, mutta nainen tietää, että jos mies pitää hänestä huolta sängystä, hän pitää huolta myös sängyn ulkopuolella. Orgasmitkaan eivät kuitenkaan ole pahitteeksi. Lue siis: Opas kumppanille: Näin herätät himot ja huolehdit naisen orgasmista: ”Kaksi pientä pusua on liian vähän”

4. Ruoanlaitto, siivous...

23 prosenttia naisista sanoi, että jos opit tekemään yhden tai parikin ateriaa, voitat sydämiä puolellesi.

5. Ansaintamahdollisuudet

Yksi viidestä naisesta sanoi, että miehen menestys uralla kasvattaa seksikkyyttä. Jos sinulla on lahjakkuutta ja tavoitteita, nainen luottaa, että pystyt kantamaan kortesi kekoon taloudellisesti.

TOP 5 Fyysiset piirteet

1. Tyylitaju

Se, miten mies pukeutuu, heijastuu myös vierellä kulkevaan naiseen. Mies, joka osaa valita paitaansa sopivan solmion huomaa myös, milloin nainen on laittautunut. 

2. Komeat kasvot

Kasvoissa tärrkeintä on symmetria, sanoo tiede. Monikultturisissa tutkimuksissa naiset ovat myös arvostaneet miesten kasvoissa leveää leukaa, korkeita poskipäitä ja suuria silmiä. Mutta paras tapa kohentaa ulkonäköä: Hymyile!

3. Pituus

Pitkä, tumma ja komea on aina toimiva yhdistelmä. 15 prosenttia naisista sanoi pitävänsä siitä, että olo tuntui miestä pienemmältä. Sinun ei tarvitse kuitenkaan olla mikään koripalloilija, riittää kun naisesta ei tunnu siltä, että jäisit hänen varjoonsa.

4. Lihaksikkuus

Vain 13 prosenttia naisista piti lihaksikkuutta yhtenä tärkeimmistä asioista. Mielikuvissa lihaksikas mies ei pudota naista ja häätää pois kilpailijat, mutta ulkomuoto kokonaisuudessaan on kuitenkin tärkeämpi kuin käsivarren yksittäiset lihakset.

5. Timmi kroppa

12 prosenttia naisita piti miehen hyvännäköistä vartaloa merkkinä kurista ja itsekontrollista. Se viestii naiselle, että pysyt hänen tahdissaan, sängyssä ja sen ulkopuolella.

Lähde: Men's Health

Lue myös:

    Uusimmat