TOP 10: Halloweenin karmivimmat leffasuositukset

Jos naamiaisjuhlat eivät innosta Halloweenin aikaan, on kauhuleffamaratooni yksi mahtava tapa viettää iltaa. MTV Lifestyle valitsi kauhuelokuvien kymmenen parasta.

Hohto (1980)

Hohto on yksi legendaarisimmista kauhuleffoista, mitä valkokankaalla on koskaan nähty. 34 vuotta sitten ensi-iltansa saanut elokuva ja Jack Nicholsonin roolisuoritus saavat edelleen kylmät väreet hiipimään pitkin selkää.

Orpokoti (2007)

Espanjalainen Orpokoti häikäisee visuaalisuudellaan, mutta herkimmät voivat unohtaa rauhalliset yöunet leffaillan jälkeen. Pelottava, mutta myös äärimmäisen surullinen elokuva saattaa olla varsinkin äideille raskas katsottava.

Ennustus (1976)

Elokuvahistorian ehkä kammottavin lapsi on Ennustuksen Damien. Lähes neljä vuosikymmentä sitten julkaistu elokuva ei ole menettänyt kaameuttaan vuosien saatossa.

The Blair Witch Project (1999)

Käsivaralla kuvatun The Blair Witch Projectin katsomisen jälkeen telttailu ei ehkä ole ensimmäinen asia, mitä aikoo tehdä seuraavana viikonloppuna.

Kuudes aisti (1999)

Pienen Malcom-pojan lausahdus "I see dead people" on karmivuudestaan huolimatta kääntynyt moneksi vitsiksi. Se ei kuitenkaan tee tästä elokuvasta yhtään vähemmän pelottavaa.

Uhrilampaat (1991)

Hannibal Lecterin rauhallinen ja sivistynyt puhetyyli ovat valtavassa ristiriidassa hänen tekemiensä järkyttävien rikosten kanssa. Mitä tapahtuu kun Lecter päättää auttaa FBI-agenttia vaarallisen sarjamurhaajan metsästyksessä?

The Ring (2002)

Kun katsoo amerikkalaisversiota japanilaisesta elokuvasta Ringu (1998), ei tosiaan toivo puhelimensa soivan. Visuaalisesti hieno elokuva on yksi viime vuosikymmenen parhaista.

Halloween – naamioiden yö (1978)

Kenties yksi tunnetuimmista elokuvamusiikeista on tämän klassikon tunnussävel. Halloween on monelle lokakuisen kurpitsajuhlan perinteinen leffavalinta. Vaihtelua voi hakea esimerkiksi katsomalla Rob Zombien ohjaama uusi versio elokuvasta vuodelta 2007.

We Are What We Are (2013)

Tyylikkään groteski We Are What We Are pureutuu niillekin katsojille, jotka eivät ole kannibaalielokuvien ystäviä. Parkerin perhe vaalii kaameaa sukusalaisuutta, jossa illallispöytä katetaan ihmislihalla.

Kirottu (2013)

Selkäpiitä karmiva Kirottu kertoo perheestä, joka kohtaa yliluonnollista kauhua. Elokuva perustuu paranormaaleja ilmiöitä tosielämässä tutkivien Ed ja Lorraine Warrenin omiin kokemuksiin.

Tee myös hauska Halloween-asutesti!

 

Lue myös:

    Uusimmat