Tommi Mäkinen on nähnyt Kalle Rovanperältä jo erittäin lupaavia pilkahduksia – "Hän on ajanut todella kovaa"

Tommi Mäkinen valmistautuu MM-rallikauteen uuden kuljettajakolmikon kanssa:"Ogier on isähahmo – Kalle oppipoika" 4:50
Tommi Mäkinen ennakoi pian alkavaa WRC-kautta ja pohtii Kalle Rovanperään kohdistuvia odotuksia.

Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen odottaa ensi viikolla alkavaa MM-rallikautta jo vesi kielellä. Täysin uusi kuljettajakolmikko tuo runsaasti mielenkiintoa alkavan kauden ympärille. Varsinkin suomalaislupaus Kalle Rovanperän osalta.

Toyota marssii ensi viikolla alkavaan rallikauteen täysin uudella kuskitriolla. Japanilaistallin ohjaksiin hyppäävät Elfyn Evans, suomalaislupaus Kalle Rovanperä ja moninkertainen rallimestari Sebastien Ogier. Uuteen kauteen lähdetään mielenkiintoisista asetelmista.

– Varmaan kaikkia kiinnostaa aika paljonkin kauden alku, kun on uutta miehitystä niin Hyundailla että meillä. Mielenkiintoa on varsinkin alkuvuodesta aika hyvinkin, Mäkinen ennakoi Urheilugaalan punaisella matolla MTV Urheilulle.

Toyotan uusi kuljettajakolmikko oli ensimmäistä kunnolla yhdessä hiljattain Tokion autonäyttelyssä, jossa myös Toyotan rallitiimikin esiteltiin. Tunnelma tallin kuljettajien kesken on Mäkisen mukaan erittäin hyvä.

– Ogier on vähän kuin isähahmo siinä, Evans on siinä välissä ja Kalle on oppipoikana. Tuntui siltä, että kundit keskustelevat hyvin keskenään, Mäkinen hymyilee.

Mäkinen lupaa, että minkäänlaista arvojärjestystä kuljettajien keskuudessa ei ensi kaudella nähdä, vaan jokainen saa näyttää tasapuolisesti omat kykynsä heti ensimmäisestä kaasutuksesta lähtien.

– Olemme tähänkin asti menneet niin, että olemme tarjonneet samat mahdollisuudet ja lähtökohdat kaikille. Mennään ihan rehdisti urheilun säännöillä, Mäkinen lupaa.

Myös Hyundain kuljettajaosastolla on ollut liikehdintää. MM-sarjassa viime kaudella toiseksi sijoittunut Thierry Neuville saa tallikaverikseen hallitsevan maailmanmestarin Ott Tänakin. Mäkinen uskoo Neuvillen olevan vahvoilla avauskisassa, koska hän ajaa tutulla kalustolla, kun pahimmat kilpakumppanit joutuvat opettelemaan uusien ajokkien tavoille.

– Aina ottaa tietysti hivenen aikaa ennen kuin pääset kunnolla autoon kiinni. Ott Tänak tuli meille kaksi vuotta sitten, ja hänellä meni puoli vuotta oppia auto kunnolla ja päästä hyvään vauhtiin.

– Kuinka kauan Ottilla kestää Hyundai ja Ogierilla kestää Toyota? Jos mennään Monteen, Thierry Neuville voi olla hyvinkin vahva Hyundaissa, koska on tuttu auto ja kaikki ovat tuttua, Mäkinen povaa.

Kaikki katseet Rovanperässä

Yksi nimi nousee kuitenkin kuljettajien joukosta suomalaisille ylitse muiden. Kalle Rovanperä. Vasta 19-vuotias Rovanperä on kenties koko rallimaailman lupaavin kuljettaja tällä hetkellä. WRC2-luokan autosta hyppääminen WRC-kaluston ohjaksiin on haastava, mutta alku on lupaillut kuitenkin hyvää.

– Se on mielenkiintoinen yhtälö ja on tosi vaikea sanoa, mihin Kalle kykenee. Kalle on erittäin lahjakas kaveri ja nopea oppimaan. Kyllä Kalle on lahjakas kaveri, Mäkinen kehuu suomalaista suojattiaan.

WRC-autokin alkaa kerta kerralta olla paremmin hallussa.

– Kalle sanoi, että auto on helppo ajettava – ehkä helpompi vielä kuin R5. Joskin vauhti on huomattavan paljon kovempi. Ei se silloin tietenkään mitään helppoa ole, kun mennään ihan huippuvauhteihin, Mäkinen toteaa.

Rovanperän edesottamukset WRC:ssä pääsevät tositestiin jo ensi viikolla, kun kausi käynnistyy legendaarisella Monte Carlon MM-rallilla. Mäkinen ei vielä avauskisassa aseta Rovanperän niskaan menestyspaineita, vaikka nuorukainen onkin näyttänyt jo osaamisensa.

– Luulen, että Monte on vaikea kisa kuitenkin. Parempi ehkä Kallen katsoakin, että hakee sen vielä kokemuksena. Jos on kuivaa asfalttia, uskon, että Kalle menee ihan hyvin kuivalla. Hän on ajanut kuivalla asfaltilla todella kovaa. Jos mennään vaikeisiin olosuhteisiin, se vaatii ilman muuta kokemusta Monte Carlosta. 

Lue myös:

    Uusimmat