Tommi Mäkinen hehkuttaa uutta kuskikaappaustaan – "Täydellinen yhdistelmä"

Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen puhkuu intoa MM-rallitallinsa uudesta kuljettajakaappauksesta Ott Tänakista, 30. Virolaiskuljettaja ajaa Toyotan WRC-autolla ensi kaudella.

– Olemme iloisia voidessamme turvautua Ottin palveluihin. Olemme pitäneet häntä jo tovin silmällä. Hän edustaa nuoruuden ja kokemuksen täydellistä yhdistelmää oikeanlaisella asenteella, mikä tarkoittaa, että hän sopii tiimiimme todella hyvin, Mäkinen kertoo tiedotteessa.

Fordilla (M-Sport) tällä kaudella ajanut Tänak on MM-sarjassa kakkosena. Eroa MM-sarjaa johtavaan tallikaveriin Sebastien Ogieriin on 37 pistettä, kun jäljellä on kaksi kisaa.

– Ott on ylittänyt kaikki odotukset tänä vuonna, joten olen varma, että kumppanuudestamme tulee vahva. Hän on sekä nopea että vakaa kaikilla alustoilla.

Mäkinen kiittää samalla Toyotalla tällä kaudella ajanutta Juho Hännistä, jonka kuljettajapaikan Tänak ottaa tallissa.

– Haluaisin esittää kiitokseni ja arvostukseni kaikesta, mitä Juho on tehnyt meille. Hän tulee olemaan aina osa perhettämme, ja hänellä on ollut tärkeä osa viemässä meitä sinne, missä olemme tänä päivänä, Mäkinen sanoi.

Toyota ajaa ensi vuonna kaikki rallit kolmella WRC-autolla. Tänakin lisäksi ohjaimissa ovat tälläkin kaudella Toyotalla ajaneet Jari-Matti Latvala ja Esapekka Lappi.

Juho Hännisen kartturina toiminut Kaj Lindström siirtyy puolestaan Toyotan rallitiimin urheilujohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään Australian MM-rallissa tämän vuoden päätöskisassa.

– Yksi suosikkimuistoistani omalta kuljettajauraltani on yhteinen voittomme Monte-Carlossa (vuonna 2002). Tiedän noista ajoista hänen kanssaan työskennelleenä, että Kaj on äärimmäinen ammattilainen, ja hän on varmasti vahva voimavara, kun jatkamme tiimimme kehittämistä.

Tommi Mäkinen lupailee uutisia Toyotan rallisuunnitelmista 9:22

Lue myös:

    Uusimmat