Tom Holland paljastaa: Spider-Manin kuvauksissa sattui vaivaannuttava välikohtaus

Tom Holland kertoo vahingossa pieraisseensa vastanäyttelijänsä päälle elokuvan kuvauksissa.

Uusin Spider-Man elokuva, No Way Home tuli elokuvateattereihin Suomessa 15. joulukuuta. Elokuvan pääkolmikko on kiertänyt ahkerasti erilaisia tv- ja radio-ohjelmia mainostaen tulevaa filmiä ja paljastaen ajoittain myös huvittavia kertomuksia elokuvan kuvauksista.

"Se oli hyvin ilmeistä"

Elokuvan nimikkoroolia näyttelevä Tom Holland esimerkiksi paljasti päästäneensä hieman ilmaa vastanäyttelijänsä, Zendayan päälle erästä kohtausta kuvattaessa.

– Pieraisin. Kyllä, pieraisin valitettavasti Zendayan päälle. Se on hankalaa, puku on tiukka. Valjaat puristavat sen ulos, Holland selitteli SiriusXM-radiokanavan haastattelussa, johon hän osallistui yhdessä Zendayan ja Jacob Batalonin kanssa.

Kyseiset ilmavaivat pääsivät ilmoille ilmeisesti kohtauksessa, jossa kaikkien kolmen näyttelijän tuli roikkua valjaissa "Spider-Man tyylisesti".

Kun Zendayalta kysyttiin, tunnustiko Holland vahinkonsa samantien, nainen selitti, että asiaa ei varsinaisesti pystynyt peittelemään.

– Se oli hyvin ilmeistä. Tunsin räminän, Zendaya vitsaili, samalla reittään taputtaen.

Holland kiirehti kuitenkin huikkaamaan, että hän kyllä paljasti asian saman tien ja pahoitteli.

Komediaduo vitsaili pariskunnan pituuserolla

Hollandilla ja Zendayalla on ollut ilmeisen hauskaa markkinointikiertuetta tehdessään ja kaksikko onkin innostunut hassuttelemaan useissa haastatteluissa.

The Graham Norton Showssa tosielämässäkin deittailevat Holland ja Zendaya vitsailivat pariskunnan pituuserolla.

– Eräässä tietyssä stuntissa Spider-Man heilauttaa meidät sillan päälle ja asettaa minut siihen. Pituuseromme takia.. olimme toisissamme kiinni, joten minä laskeuduin ensin, Zendaya kertoo.

Hollandin esittämän Spider-Manin olisi pitänyt asettaa Zendayan esittämä MJ kevyesti sillalle ja jatkaa sitten matkaansa.

– Minä olen se supersankari. Minun pitäisi näyttää coolilta, Holland totesi. 

Lopulta Zendayan oli pitänyt napata Holland syliinsä, jotta kohtaus toimi kuvatessa.

Lähde: Page Six

Lue myös:

    Uusimmat