Mainos

Tom Hanksin oli tarkoitus näytellä Frendeissä – roolin nappasikin ysärikauhuhitistä tuttu näyttelijä

Frendit-sarjassa nähtiin vuosien varrella useita tunnettuja Hollywood-tähtiä, mutta Hanks joutui kieltäytymään roolista työkiireiden takia.

Bosom Buddies -sarjasta kuuluisuuteen kivunnut näyttelijätähti ei esittelyjä kaipaa. Hanksille oli myös varattu rooli legendaarisen Frendit-komediasarjan 200. jaksoon. Frendien tekijätiimi halusi Tom Hanksin astuvan miespuolisen lastenhoitajan kenkiin.

Valitettavasti näyttelijän aikataulu oli täyteen pakattu vuonna 2002. Hän mainosti Steven Spielbergin ohjaamaa Ota kiinni jos saat -elokuvaa. Hanks tuotti myös samoihin aikoihin yhden naisen teatteriesitykseen perustuvaa televisiosarjaa My Big Fat Greek Wedding, joka jäi yhden kauden mittaiseksi.

Sandy-nimisen lastenhoitajan roolin nappasi lopulta 90-luvun Tiedän mitä teit viime kesänä -kauhuelokuvasta tuttu Freddie Prinze Jr.

– Minun ei pitänyt saada roolia, mutta Tom Hanks ei ehtinyt tehdä sitä työkiireidensä takia. Agenttini soitti minulle ja kysyi haluanko mukaan Frendeihin, Prinze Jr. kertoi Entertainment Weekly -lehdelle.


Kuvaukset alkoivat heti puhelun jälkeisenä päivänä. Prinze Jr. muistaa hermoilleen viime hetken keikkaa valtavasti, mutta Ross Gelleriä sarjassa näytellyt David Schwimmer sai hänet rauhoittumaan. Schwimmer kehui häntä intohimoiseksi ja energiseksi ihmiseksi tietäen näyttelijäkollegan onnistuvan roolissaan.

Sandy-hahmo esiintyi sarjassa vain yhden jakson verran, mutta herkkä hahmo jäi monen katsojan mieleen. Sandy soittaa nokkahuilulla Greensleeves-kansanlaulun Rossin ja Rachel Greenin Emma-vauvalle.

Tom Hanksin korvannut Freddy Prince Jr. ei tiedä palaako Sandy-hahmo vielä Frendien suunnitteilla oleviin uusiin jaksoihin.

– En ole varma oliko hahmoni tarpeeksi mieleenjäävä. Sitä pitää kysyä heiltä, Prinze Jr. kommentoi viitaten tulevien Frendit-jaksojen tuottajiin.


Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja