Tom Hanksilta viiltävä kommentti Jeff Bezoksen tarjoamaan pikapyrähdykseen avaruudessa: "En maksa 28 miljoonaa vaikka hyvin meneekin"

Maailmankuulu näyttelijä Tom Hanks kertoo kieltäytyneensä hänelle tarjotusta avaruuslennosta Blue Originin raketilla.

Hanks kommentoi asiaa Jimmy Kimmel Live -ohjelmassa ja siitä ovat uutisoineet sittemmin monet yhdysvaltalaismediat, kuten Gizmodo-julkaisu.

Ohjelmassa  Hanksilta kysyttiin, onko Blue Originin perustaja, miljardööri Jeff Bezos tarjonnut hänelle paikkaa avaruuslennolla.

Hanks kommentoi asiaa sangen viiltävästi Blue Originin kannalta.

– Kyllä on, mikäli olisin maksanut siitä. Minulla menee hyvin, oikein hyvin, mutta en kyllä maksa 28 miljoonaa dollaria, Hanks kritisoi.

Blue Origin kaupitteli paikkoja ensimmäiselle miehitetylle lennolla juurikin 28 miljoonalla eurolla. Gizmodo kertoo, että Blue Origin ei ole kommentoinut kysymykseen tulevien matkojen hinnoista.

Hanks  päätyi vielä havainnollistamaan avaruusmatkaa tuolillaan: Hän nojasi tuoliinsa ja tuijotti kohti kattoa. Tämän jälkeen hän alkoi ravistella itseään holtittomasti.

– Teet tällaista neljän minuutin ajan ja sitten leijut, Hanks irvailee 12 minuuttia kestävän pikaisen avaruusmatkan kulkua.

Lue myös:

    Uusimmat