Tökkiikö matikka, hirvittävätkö yo-kirjoitukset? Suomalainen Tiina houkuttelee abeja Espanjan Aurinkorannikolle – "Miksei tätä järjestetty vuonna 2009"

Ylioppilaskirjoituksiin lukeminen ei aina maita. Jos motivaatio on hukassa, saattaa se löytyä vaihtamalla maisemaa. Ainakin, jos maisemaan kuuluu aurinkoa, hiekkarantoja ja viininmaistelua. Näitä löytyy tietysti Espanjasta, missä asuu matematiikanopettaja Tiina Kangas.

Ylioppilaskoe on muuttumassa, mutta mitä sillä ylipäänsä mitataan? Katso video:

Mitä ylioppilaskoe mittaa? 9:07

Kankaan kotikaupungissa Fuengirolassa on suomalainen koulu, jossa on myös lukio. Oppilaita on kuitenkin vain kourallinen, eikä abikurssien järjestäminen yhdelle tai kahdelle ole taloudellisesti järkevää opettajalle saati oppilaille.

Kangas keksikin houkutella Aurinkorannikolle matematiikan abikurssilaisia Suomesta.


– Olen pitänyt täällä Espanjassa yksityistunteja yläaste- ja lukioikäisille ja myös yliopistoon valmentautuville. Täällä on suomalainen lukio, mutta ei mitään abikursseja, koska oppilaita on niin vähän.

– Tuli idea, että pitää värvätä lisää väkeä Suomen päästä, että saataisiin kurssi järjestettyä, Kangas sanoo.

Opetusta neljä tuntia päivässä

Kangas kertoo, että jos ilmoittautuneita tulee tarpeeksi, järjestetään abikurssit sekä laajan että lyhyen matematiikan kirjoittaville.

– Opetusta on viikon ajan, kummassakin ryhmässä neljä tuntia päivässä.

Kurssi huipentuu visiittiin läheiselle viinitilalle.

– Ajattelimme, että viininmaistelureissu on juuri täysi-iän saavuttaneille hyvä palkinto ahkeroinnista, Kangas sanoo.  

Kangas on ammatiltaan pätevä matematiikan opettaja. Espanjassa hän työskentelee yksityisopettajana.

– Täällä yksityisopetusta on todella paljon, kulttuuri ja tarve ovat ihan toisenlaiset kuin Suomessa. Asiakkaita on paljon, myös englanninkielisiä ja espanjalaisia.

Aurinkorannikon abikurssien Kangas kertoo saaneen ilahtuneen vastaanoton.

– Eräskin kirjoitti Facebookissa, että miksei tätä järjestetty vuonna 2009, Kangas nauraa.

Lue myös:

    Uusimmat