Toivakka liikuttui kohdatessaan kansalaisjärjestöjen edustaja Rehnin: "On ilo tavata teidät"

Kehitysavun leikkaamista protestoivat kansalaisjärjestöt saivat tylyjä terveisiä ministeriltä. Lähes jokaiselta hallinnonalalta leikataan, myös kehitysavusta. Lupauksia leikkausten perumisesta tai edes lieventämisestä ei herunut.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka vastaanotti aamulla  41 000 suomalaisen allekirjoittaman vetoomuksen.

Kehitysyhteistyön raju 30 prosentin leikkaus (runsaat 300 miljoonaa euroa) keskeyttää monien järjestöjen hankkeita muun muassa kolmannen maailman terveydenhuollon ja koulutuksen kohentamiseksi. 

Toivakka yritti pehmentää vastauksiaan ymmärryksellä sekä toivomalla, että lähivuosina voitaisiin palata entiseen tasoon.

Elisabeth Rehn – ensi kertaa mielenosoituksessa

Protestin vastaanottaminen oli Toivakalle tiukka paikka, koska yksi sen luovuttajista oli entinen puolustusministerimme Elisabeth Rehn. Hän työskenteli myös YK:n pääsihteerin neuvonantajana ja ihmisoikeustarkkailijana Balkanilla. Toivakka oli silminnähden liikuttunut kohdatessaan kansalaisjärjestöjen tukijaksi asettuneen Rehnin. 

– En olekaan aikaisemmin osallistunut mielenosoituksiin, hymähti Rehn. Nyt tilanne on niin vakava, että halusin tulla tähän joukkoon mukaan.

Rehnillä huoli kehitysmaiden tytöistä

– Olen hyvin huolissani kehitysmaiden tytöistä ja naisista. Heidän auttamisensa on ollut Suomen painopiste. On hyvin vaikeaa jatkaa tätä työtä, jos kehitysavusta kovasti leikataan.  Naisten aseman parantaminen on myös demokratian ja ihmisoikeuksien näkökulmasta hyvin tärkeää, muistutti Rehn.

Puheensa päätteeksi Rehn kätteli Toivakkaa toteamalla, että "en kadehdi sinua ollenkaan". Toivakka vastasi nöyrällä kumarruksella ja toteamalla, että "on ilo tavata teidät, arvostamani Elisabeth Rehn".

 MTV:n uutisten haastattelussa Toivakka totesi vain, että nyt on yhdessä mietittävä minkälaiseen auttamistyöhön vähät rahat on nyt järkevintä sijoittaa.

"Ei arvovalinta"

Onko näin tyly leikkaus hallituksen arvovalinta - onko meillä nyt hallitus, joka sulkee ovet maailmalta samalla, kun puhutaan, että pitäisi auttaa jo kohdemaissa?

– Tämä ei ole missään nimessä ole arvovalinta. Suomi säilyy hallitusohjelman mukaisesti avoimena ja kansainvälisenä pohjoismaana. Päätökset on tehty talouden takia - ja nyt se pitää saada nousuun, jotta voimme palata kehitysavussakin entiselle tasolle.

– Pakolaisleirejä, naisia ja lapsia. Apu pitäisi antaa nyt sinne, missä sitä kipeimmin tarvitaan, pohti kehitysyhteistyöministeri Toivakka.

Nukutteko yönne hyvin?

Tällaisen ristin tien nyt kuitenkin saitte Sipilän hallituksessa ensimmäisenä eteenne. Oletteko nukkunut yönne hyvin?

 – Välilä paremmin, välillä huonommin. Olisin mieluusti aloittanut toisin. Tämä on ollut koko ministeriölle vaikeaa. Yhdessä myös järjestöjen kanssa on mietitty, miten tästä selvitään. Tämä on iso urakka, mutta tämä on tehtävä ja se vastuu on otettava, mikä on hartioille annettu.

 

Lue myös:

    Uusimmat