Toimittaja lähetyksessä: Näin autamme Egyptin katulapsia
Toimittaja ja kuvaaja Päivi Arvonen kertoi Studio55.fi-lähetyksessä, miten hän ystäviensä kanssa reagoinut Egyptin vakavaan katulapsiongelmaan.
Toimittaja ja kuvaaja Päivi Arvonen törmäsi Egyptin valtaisaan katulapsiongelmaan kirjoittaessaan ihmisoikeusasioista. Hän kertoo, että ainakaan Mubarakin aikainen Egypti ei tunnustanut katulapsiongelman olemassaoloa, ja katulapsilla on hyvin vähän auttajia.
– Kyllä heitä siellä arjessa näkee, ja nyt oikeastaan vallankumouksen jälkeen on näkynyt kaduilla vielä enemmän, koska poliisi ei ole samassa mittakaavassa pidättänyt heitä. Pidätysten yhteydessä katulapset ovat joutuneet kokemaan väkivaltaa. He ovat oppineet, etteivät ole turvassa juuri missään, paitsi muutamissa harvoissa turvakodeissa, Arvonen kertoi.
Hän perusti vuonna 2003 kahden ystävänsä kanssa kansalaisjärjestö Kulttuurikameleontit ry:n. Viimeiset kaksi vuotta he ovat toteuttaneet Kairon katulapset -kehitysyhteistyöhanketta egyptiläisen yhteistyökumppanin kanssa.
– Olemme läsnä nuorten äitien turvakodissa, tyttöjen ja poikien päiväkeskuksessa sekä pienten hylättyjen lasten keskuksessa. Nuorten äitien turvakodissa on erittäin onnistuneesti käynnistetty korupajatoiminta, Arvonen selvitti.
Nuorten äitien turvakodissa on jo muutama nuori nainen osoittautunut korujen tekemisessä niin taitavaksi, että pystyy osin hankkimaan toimeentuloa, kunhan itsenäistyy turvakodista.
Järjestöllä on noin 130 jäsentä. Kairon hanke tehdään täysin vapaaehtoistyöllä, lahjoitusvaroin ja jäsenmaksujen turvin.
– Me emme varsinaisesti anna rahaa tälle yhteistyökumppanille, vaan tarvittaessa hankimme erilaisia asioita turvakotiin, kuten esimerkiksi vedenlämmittimiä. Viimeisin viesti oli, että heillä on hyvin vähän tuoretavaraa, joten olemme ostaneet appelsiineja ja banaaneja, Arvonen sanoi.
Klikkaa kuvaa ja katso päivän lähetyksestä, mitä muutoksia vuoden takainen vallankumous on saanut aikaan Egyptissä.
Uusimmat
-
12:27
Tiedustelulähde: Ukraina iskenyt lentotukikohtaan Krimillä: "Vakavia vahinkoja" – MTV seuraa sotaa
-
12:02
Suomen Muslimifoorumi: Islam on osa suomalaista yhteiskuntaa – näin se ottaa kantaa "päiväkotiin" rakennettuun luvattomaan moskeijaan ja muihin yhteisön epäkohtiin
-
11:54
Salkun arvo hulppeat 62 miljardia – Suomen suurin eläkevakuuttaja päättää ottaa lisää riskiä: Tätä se saattaa tarkoittaa
-
11:45
Live kello 14.30: Millaisen syysmyrskyn SAK nostattaa hallituksen leikkauspäätöksistä? Järjestö lupaa "toimintaa" lokakuun alkuun
-
11:43
Kysely: Näin suomalaiset luottavat tekoälyyn ja someen
-
11:29
Vuoristo-Karabahin tulitaukoneuvottelut alkaneet
-
11:27
SM-liigan tähtipuolustaja ulos isoista ovista – Pelicans-valmentaja näpäytti tuomareita: ”Pari viikkoa sitten opetettiin uusia sääntöjä”
-
11:20
Helena Petäistön matkanteko viivästyi Helsinki-Vantaan lentoaseman ulosmarssijoiden takia – matkalaukut jäivät koneesta
-
10:54
Poliisi: Elokapina tukkinut pääsyn Metsä Groupin Kemin sellutehtaalle
-
10:35
Suomalaiset tekivät heinäkuussa melkein miljoona ulkomaanmatkaa – koronaa edeltävistä luvuista jäädään yhä
-
10:25
Miten käy Esapekka Lapille? Hyundai-pomo vastaa kuumiin kysymyksiin – "Haluan löytää tavan"
-
10:24
Vili sairastui leukemiaan 1,5-vuotiaana – kaksi oiretta saivat lääkärin epäilemään verisyöpää
-
10:22
Leukemian oireet ovat salakavalan epämääräiset – tunnista hälytysmerkit
-
10:18
Tältä näyttää vuoden 2023 Roosa nauha – suunnittelijoina Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki
-
10:17
Metsä Tissuen suuren vessapaperitehtaan paikka on varmistunut
-
10:16
Venäläispoliitikko uhosi maan pääkanavalla: Suomeen ei pääse enää autolla – panssarivaunulla menoa ei ole kielletty
-
10:16
Emil Ruusuvuorta piinaavat haasteet jatkuvat – "En tiedä, mitä sanoa"
-
10:15
Yhä useampi omistaa sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita – viime vuonna määrä nousi lähes kahteen miljoonaan
-
09:59
Yle: Agentit tekevät valintakokeita ulkomaalaisten puolesta Suomen kouluihin – vieraskielisten amk-tutkintojen hakijamäärä kasvanut huimasti
-
09:47
Prinsessa Victoria ihastuttaa syystyylillään Suomenlinnassa – luotti jälleen housupukuun
-
Lataa lisää