Toimi näin, jos lapsesi alastonkuva päätyy nettiin – tärkeintä on ehkäistä riskit ennalta: "Jos sopimattomia kuvia päätyy nettiin, ollaan jo myöhässä"

Nuorten lähettämät alastonkuvat herättävät huolta:"Lapset eivät aina tiedosta, että kuvat säilyvät pitkään verkossa" 4:13
Raumalla paljastui huolestuttava ilmiö: Kymmenet lapset lähettivät itsestään alastonkuvia sosiaaliseen mediaan.

Raumalla ilmi tulleen lasten alastonkuvavyyhdin myötä moni vanhempi kysyy, mitä voi tehdä, jos oman lapsen arveluttava kuva on päätynyt nettiin. Tilanne on vaikea, sillä mikä nettiin päätyy, sitä voi olla liki mahdoton saada sieltä pois.

Pelastakaa lapset -järjestön erityisasiantuntija Nina Vaaranen-Valkonen sanoo, että reagoiminen tilanteeseen on tärkeää.

– Asiasta tulee tehdä ilmoitus poliisille ja lastensuojeluun. Lastensuojeluilmoituksen tarkoitus on auttaa perhettä ja lasta. On varsin tärkeää, että kaikki jotka työskentelevät asian kanssa tekevät asiaan kuuluvat ilmoitukset. Näin saadaan piilorikollisuutta kuriin.

Tärkeintä jutella etukäteen

Rauman vyyhtiin ei tiettävästi ollut osallisena aikuisia. Miten asiasta voi varoittaa lapsia sopimattomista kuvista?

– Aika moni lapsi ymmärtää, että ei ole soveliasta lähettää alastonkuvia. Lapset ovat fiksumpia kuin aikuiset monesti ajattelevatkaan. He eivät välttämättä kuitenkaan ymmärrä sitä pitkittynyttä riskiä, että kuvia käytetään väärin.

Vaaranen-Valkonen korostaa, että kaikkein tärkeintä on jutella lapsen kanssa ennaltaehkäisevästi.

– Jos sopimattomia kuvia päätyy nettiin, ollaan jo myöhässä.

– Silloin kun lapsi alkaa käyttää digitaalisia laitteita, hänen kanssaan tulee käydä rauhallisesti läpi ohjeistus, millaisia kuvia nettiin laitetaan ja ei laiteta.

Lue myös:

    Uusimmat