Töihin palannut äiti kauhuissaan lapsensa puolesta – koti-isän lähettämistä viesteistä somehitti

Töihin paluu äitiysloman jälkeen on rankkaa aikaa koko perheelle. Lapsi itkee ikäväänsä eikä äiti usko muiden taitoihin käsitellä lastaan. Soppa syvenee, kun mukaan kuvioihin tulee lapsen kanssa kotiin jäävä isä.

Näin kävi ainakin Matt Coynen ja Lyndsay Cooperin perheessä. Englantilainen Matt kirjoittaa Man vs Baby -blogia lapsiarjesta ja on rehellisillä tarinoillaan kerännyt suosiota sosiaalisessa mediassa. Miehen huomioita lasten kasvatuksesta on jaettu ja peukutettu kymmeniä tuhansia kertoja.

Huomiota herätti myös Mattin kirjoitus kumppaninsa äitiysvapaan päättymisestä. Matt jäi kotiin hoitamaan pariskunnan esikoista ja viihdytti niin lapsensa äitiä kuin bloginsa lukijoita kertomalla ensimmäisestä päivästään kaksin lapsen kanssa. Miehen päivityksestä on tykätty tuhansia kertoja.

Aamupäiväoluita ja alastomia naistanssijoita

Ensimmäinen työpäivä jännitti varmasti äiti-Lyndsayta, mutta enemmän sydämentykytyksiä saattoi syystäkin aiheuttaa kotiin jäävä kaksikko.

Matt oli kuitenkin luvannut lähettää väliaikapäivityksiä. Lyndsayn kysellessä vähän ennen aamuyhtätoista päivän kulusta, hän tuskin odotti saavansa tietää lapsensa päätyneen aamupäiväoluelle.

Onneksi Lyndsay tuntee kumppaninsa huumorin eikä säikähtänyt pienestä.  Hän vaati koti-isää kertomaan todellisen sijaintinsa.

Matt jatkoi vitsailua ja kertoi lounaspaikan olleen vähän liian hiljainen poikien makuun. Seuraavassa kuvassa hän poseerasikin lapsi sylissään eroottisen tanssishow'n näkyessä taustalla. Matt tosin kommentoi vaimolleen lähettämässä viestissä, ettei tanssijoiden taso päiväsaikaan ole kaksinen, mutta strippibaarin alkoholitarjoukset sen sijaan ovat mainiot.


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Laskuvarjohyppy ei vakuuttanut äitiä turvallisesta kasvuympäristöstä

Tässä vaiheessa ensimmäistä työpäiväänsä läpi puskeva Lyndsay alkoi hermostua. Photoshopatut kuvat eivät rauhoittaneet äitiä, joka oli ensimmäistä päivää erossa lapsestaan.

– Lähetä kunnon kuva! Lyndsay vaatikin seuraavassa viestissään.

Matt lupasi tehdä sen, kunhan hänen ja Charlien kiireet hellittävät. Samassa yhteydessä kiireinen koti-isä lähetti kuvan, jossa parivaljakko nauttii täysin rinnoin laskuvarjohypystä kirkkaassa säässä.

Seuraavassa kuvassa homma lähtee täysin käsistä. Kuva antaa ymmärtää, että pariskunnan lapsi ammutaan kuulapyssyllä ilmaan.

Onneksi tilanne kotona todellisuudessa oli rauhallinen. Hiljattain asiasta blogiinsa kirjoittanut Matt kertoi humoristiseen tyyliinsä oman itkunsa ja pahimman ikävän kestäneen lounasaikaan saakka, mutta tilanteen helpottaneen sen jälkeen. Lapsi sen sijaan ilmeisesti oli selvinnyt ensimmäisestä päivästä ilman äitiä varsin hyvin.


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

***

Lue myös:

    Uusimmat