Runsaan vuoden käytössä ollut todistajansuojeluohjelma on osoittautunut tarpeelliseksi heti alkumetreillä.
Ohjelmaan voidaan joutua ottamaan jopa muutamia kymmeniä ihmisiä vuodessa, kertoo keskusrikospoliisi.
Suojeltavilta muutetaan henkilötiedot niin, että heitä ei voida jäljittää. Todistajia voidaan myös lähettää ulkomaille. Ohjelmaa toteuttava KRP on varautunut siihenkin, että todistajan koko perheelle pitää luoda uudet henkilöllisyydet.
Suojelun tarve liittyy usein järjestäytyneeseen rikollisuuteen, joka on lisääntynyt 2000-luvulla. Rikollisryhmien sisä- tai lähipiiristä tuleva henkilö, joka todistaa oikeudessa, voi olla vaarassa joutua koston kohteeksi.
Todistajansuojeluohjelman ja myös vuoden alussa käyttöön otetun anonyymin todistelun tarkoituksena on oikeusministeriön mukaan turvata se, että ihmiset uskaltaisivat kertoa tietojaan vakavista rikosjutuista ja että niitä saataisiin selvitettyä.
Todistajansuojeluohjelmaan on jo otettu useita ihmisiä. Tarkempia lukuja KRP ei kuitenkaan kerro turvallisuussyistä.
Elinkuluja maksetaan
Rikosylitarkastaja Sanna Palon mukaan vielä ei tiedetä, kuinka paljon suojeltavien ihmisten lukumäärä jatkossa kasvaa.
