Tis-Mitte avoimena sukupuolensa korjaamisesta – näihin asioihin hän törmäsi vuosien mittaisessa prosessissa: "Siitä tulee häpäisty olo"

Tis-Mitte avoimena kohtelustaan sukupuolensa korjaamisprosessin aikana:"Tulee tunne, että olet häkkieläin" 4:39
Tis-Mitte avoimena kohtelustaan sukupuolensa korjaamisprosessin aikana: "Tulee tunne, että olet häkkieläin".

Sukupuolensa korjannut Mitte nauttii elämästään miehenä.

Temptation Island Suomi -ohjelmasta tuttu Mitte, 22, oli sarjan ensimmäinen sukupuolensa korjannut osallistuja. Reissu jännitti ja innosti, vaikka hänen hormonihoitonsa eivät olleet alkaneet vielä ohjelmaan hakiessa.

– Temppareihin hakiessamme hormonihoitoni eivät olleet alkaneet, joten ajatus osallistumisesta jännitti aivan hirveästi. Samaan aikaan ajattelin kuitenkin, että olisi myös suuri kunnia olla ohjelman ensimmäinen transmies, Mitte pohtii MTV Uutisille.

– Halusin tuoda esille sitä, että on ok olla trans. Ehkä myös toivoin samalla, että se avaisi myös muille ihmisille ovia.

Mitte kokee itsensä mieheksi, eikä koe niinkään tarvetta eritellä itseään sanalla "trans". 

– Itseäni häiritsee eniten se, että sanaa trans painotetaan. Itse sanon mielummin, että olen mies. Ymmärrän kyllä sen, jos joku ulkopuolinen katsoo minua ja ei saa selvää sukupuolestani. Ihmisillä on tarve tietää, mitä toisten housuissa on. Silloin saatan sanoa, että olen transmies. Kavereiden kesken olen vain mies.

Vääränlaisessa kehossa elämiselle ei Miten mukaan ole olemassa tarpeeksi kuvaavia sanoja.

– Se tuntuu niin väärältä ja pahalta. Silloin et tiedä miten päin pitäisi olla. Se, että kamppailee itsensä kanssa joka päivä on paha.


Mitte olisi halunnut aloittaa sukupuolensa korjaamisen jo 15-vuotiaana, mutta tuolloin se ei ollut mahdollista. Lopulta hän pääsi aloittamaan muutoksen 18-vuotiaana.

– Prosessi lähtee liikkeelle siitä, että ihminen menee lääkärille, joka tekee lähetteen transpolille, identiteettitutkimuspoliklinikalle. Siellä juttelet noin vuoden niitä näitä. Sitten saat joko positiivisen tai negatiivisen vastauksen liittyen hormonihoitojen aloitukseen.

Samassa yhteydessä tulee myös diagnoosi transsukupuolisuudesta.

Joskus sukupuoltaan korjaava voi saada lykkäystä, eikä näin ollen pääse aloittamaan hormonihoitoja heti ensimmäisen vaaditun vuoden jälkeen. Näin kävi myös Mitelle.

– Sain lykkäystä ja ajattelin, että tämä on niin raskasta. En tiennyt miten kestäisin sen, hän muistelee.

Lykkäystä kertyi kaiken kaikkiaan vuoden verran. Tuolloin silloinen kumppani Sonya järjesti Mitelle leikkauksen, jossa hänen rintansa poistettiin. 

– Kuukausi lykkäämisen jälkeen olin jo leikkauspöydällä. Se oli asia, joka helpotti oloani todella paljon. Sen ansiosta jaksoin tsempata ja odottaa muita osioita. 

Vuoden jälkeen hormonihoidot aloitettiin onnistuneesti. Hoitojen vuoksi Miten olotila heitteli kuin teini-ikäisellä. 

– Kuukausi hormonihoitojen aloittamisen jälkeen flippasin kaikesta. Kaikki ärsytti ja tuntui, että olin itselleinkin tuntematon. Olen todella rauhallinen ihminen loppupeleissä, joten se oli hämmentävää. Se kuitenkin tasaantui parin viikon jälkeen. 

– Pitää muistaa, että jokaisen prosessi on yksilöllinen. Oireet ja muutokset ovat jokaisella erilaisia, hän painottaa.

Nykyään Mitte viihtyy omassa kehossaan erinomaisesti. 

– Tällä hetkellä olen itsevarma ja tyytyväinen itseeni. Kun katson peiliin, en koe enää epävarmuutta itsestäni. Se, että menen miehenä läpi muiden silmissä, on se mitä tarvin voidakseni hyvin. Ei ole kuitenkaan olemassa mitään tiettyä miesmallia.

Korjausprosessissa on hänen mukaansa parantamisen varaa Suomessa. 

– Prosessista tulee olo, että olet kuin häkkieläin. Mielestäni se on väärin. Sinua vähätellään ja kysytään henkilökohtaisia asioita, jotka eivät liity sukupuoleen tai omaan identiteettiin.

Miten oma kokemus korjausprosessista on ollut aika ajoin häpeällinen. Häneltä on kysytty muun muassa seksikumppanien sukupuolta. 

– Eihän se liity yhtään siihen, mitä itsestäsi koet. Siitä tulee häpäisty olo. Joskus kysyin siitä, miksi tällaista pitää kysyä. Vastaus oli vain, että se kuuluu kaavaan.

– Se, että saat diagnoosin ja tietynlaisen leiman on sellaista, mistä en tykkää yhtään, hän lisää.

Hänellä on myös yksi konkreettinen muutosehdotus.

– Mielestäni translakia voisi muuttaa. Tärkeintä transpolilla olisi se, että olisi edes yksi transnainen tai transmies, jonka kanssa voisi jutella näistä asioista. Se olisi parasta. 

Nykylainsäädäntö vaatii sukupuoltaan korjaavalta täysi-ikäisyyttä, todistusta lisääntymiskyvyttömyydestä sekä lääketieteellistä prosessia. Lakia pidetään ihmisoikeuksien vastaisena, ja siitä on käyty paljon keskustelua. 

– Pakkosterilisaatio on julmaa. Olen nyt virallisesti mies yhteiskunnan silmissä, koska olen saanut siitä diagnoosin ja minut on sterilisoitu. Mielestäni se on niin karua, eikä sen pitäisi olla niin.

– Kun katsotaan esimerkiksi Euroopan sisäisiä maita, niin Suomi on kärkisijoilla hyvinvoinnissa. Silti nämä asiat ovat melkeimpä huonoimmalla tolalla, jos vertaa esimerkiksi Hollantiin tai Norjaan. Se on karua.

Läheisten tuki on Miten mukaan tärkeää kaikkien muutosten keskellä. 

– Omalla kohdallani perheeni on ehkä vanhempiani enemmän ystävät, koska he tietävät enemmän elämästäni. Ehkä se on karua, mutta sukupolvien välillä on niin suuri ikäero, että ystävät ymmärtävät minua paremmin ja näkevät asiat eri tavalla. Kyllä se on iso tuki, että perheesi hyväksyy sinut sellaisena kuin olet.

Miten vanhemmille muutosprosessi on ollut vaikea paikka. 

– Vanhemmilleni tämä on ollut kovin paikka ja ymmärrän sen. Emme puhu asiasta ja se on minulle ok. Toki toivon, että joku päivä voisimme puhua tähän aiheeseen liittyvistä asioista, että he saisivat enemmän ymmärrystä. On ollut myös tilanteita, joissa koen heidän toimineen väärin, mutta haluan silti ymmärtää heitä todella paljon.

Muille identiteettinsä kanssa kamppaileville Mitellä on selkeä viesti.

– Muista se, että kaikki on väliaikaista ja siihen on tulossa muutos. Vaikka oma keho ahdistaa ja on paha olla, niin avain on se, että opettelee rakastamaan kehoaan ja hyväksymään itsensä, hän neuvoo.

Seta ry:n mukaan transsukupuolinen on ihminen, jolla on voimakas sukupuoliristiriita. Sukupuoliristiriita tarkoittaa, että ihmisen sukupuoli-identiteetti eli tunne siitä, mitä sukupuolta on sisäisesti, on ristiriidassa hänen syntymässä määritetyn sukupuolensa kanssa. Kokemukset sukupuoliristiriidasta ovat yksilöllisiä.

Transsukupuolisuus ei ole mielenterveydenhäiriö vaan osa luonnollista sukupuolen moninaisuutta. Transsukupuolisuuteen mahdollisesti liittyvää kehoon kohdistuvaa ahdistusta voidaan lievittää kehon ominaisuuksia muokkaavilla sukupuolenkorjaushoidoilla.

Oikein kohdistetut sukupuolenkorjaushoidot vähentävät masennus- ja ahdistusoireita, itsetuhoisia ajatuksia ja itsemurhayrityksiä, sekä parantavat psykososiaalista toimintakykyä ja elämänlaatua.

Lue myös:

    Uusimmat