Timo "Tinke" Katajamäki on viettänyt koko elämänsä moottoripyörien parissa. Eläkepäivinä hän halusi kirjoittaa kokemukset ylös, ja lopputuloksena syntyi kuusi kirjaa.
Timo "Tinke" Katajamäki oli ensimmäistä kertaa Harrikan kyydissä 10 päivän ikäisenä, kun isä haki äidin ja pojan synnytyslaitokselta. Lapsuudesta lähtien moottoripyörät kuuluivat tiukasti Tinken elämään.
– Ensimmäinen moottoripyörään liittyvä muisto minulla on vuodelta 1939, jolloin olin viisivuotias. Pyynikin ajoissa Tampereella minut nostettiin helsinkiläisen Gösta Lönnforsin saksalaisen DKW-kilpakoneen selkään, Tinke kertoo.
Ajokortin Tinke sai olympiavuonna 1952. Moottoritie ei kutsunut vielä nuorukaista, vaan hän toimi Pyynikin ajoissa järjestelytehtävissä. Tinken isä oli kilpailun johtaja, ja Tinke oli lipunmyyntipäällikkö.
Seuraavana vuonna Tinke sai ensimmäisen oman pyörän.
– Sinä aikana oli vaikea saada pyöriä. Hämeen Moottorikerho onnistui saamaan englantilaisen Velocette Mac -merkkisen moottoripyörän, ja maksoin sen kerholle, Tinke muistelee.
Kun Tinke sai pyörän alleen, hän ampaisi kilpailuradoille. Hän ajoi luotettavuusajoissa ja trialissa vuosina 1953–64.
Tinke aloitti uransa moottoriurheilun parissa Pyynikinajoissa lähettinä. Lipunmyyntipäällikkönä hän toimi vuosina 1952–71 eli viimeiseen ajoon saakka.
Tinkestä tuli Hämeen Moottorikerhon hallituksen jäsen vuonna 1969. Muutama vuosi myöhemmin hän toimi sihteerinä ja sitten puheenjohtajana vuoteen 1989 asti. Hän on Hämeen Moottorikerhon kunniapuheenjohtaja.
Tinke on ollut myös Suomen Moottoriliiton hallituksen sekä kansainvälisen moottoripyöräjärjestön FIM:n Trial- ja Endurokomitean jäsenenä.
Aktiiviajajan ja järjestömiehen työn ohella Tinke on piirtänyt useita kilparatoja.
Mikä ihme moottoripyöräilyssä sitten viehättää?
– Tätä kysytään aina, ja siihen on yksi vastaus: vapauden tunne, Tinke sanoo.
Moottoripyörällä saa viilettää vapaasti miten vain ja minne haluaa. Vaikka tietysti ajoa rajoittavat tiukat säännöt ja lait.
– Siviilimoottoripyöräilyssä olivat erikoista varsinkin ennen soratiet, ilmavirta, hajut. Sai tuntea juuri leikatun heinän tuoksun ja aamulla kylmät notkopaikat, Tinke kuvailee.
Toinen seikka, mikä viehättää etenkin kilpa-ajoissa, on kilpailuvietti ja vauhti. Lajin pariin löytävät nuoret ovat kiinnostuneita myös tekniikasta.
Eläkepäivinään Tinke on kirjoittanut kuusi moottoripyöräilyyn liittyvää kirjaa, jotka sisältävät omakohtaisia kokemuksia moottoriurheilusta.
– Synnyin moottoripyöräsukuun, joten oli velvollisuus panna asiat muistiin, Tinke toteaa.
Tinken isä ei ikinä kirjoittanut omista kokemuksistaan kirjaa, mutta hänellä oli hyvin tarkat muistiinpanot sota-aikaa edeltävistä moottoripyöräkilpailuista.
– Siksi 30-luvun tapahtumista on ollut helppo kirjoittaa. Siitä se innostus alkoi, kun isä sanoi, että pistä sinä kaikki asiat nippuun, Tinke kertoo.
Työläintä kirjoittamisessa oli nippelitiedon hakeminen. Vaikka Tinke tunteekin tapahtumat, hänen täytyi tarkistaa esimerkiksi kilpailuaikoihin liittyvät tiedot.
Tinke on kiitollinen lukijoiltaan saamasta palautteesta. Kun Mike Hailwood teki Pyynikin ajoissa 1963 kierrosennätyksen, Tinke merkitsi kirjaan ajaksi 1,40, tasan. Eräs lukija huomautti, että se on väärin. Oikea aika on 1,39,9.
Tinkeä käytetään myös asiantuntijana kiperissä kysymyksissä.
– Vähän aikaa sitten yksi tyttö soitti ja kysyi, kuinka mones meidän isovaari oli Eläintarhan ajoissa, Tinke sanoo.
Studio55.fi/Anette Lehmusruusu