Timon pitkäaikainen haave toteutui: Ikuisti yhden Korkeasaaren vaikeimmin havaittavista eläimistä –"Kuin olisi taruolentoa kuvannut"

Korkeasaari oli suljettuna kuukausia koronan takia – MTV paikalla, kun eläintarha aukeaa jälleen! 14:37
Korkeasaari oli suljettuna kuukausia koronan takia – MTV paikalla, kun eläintarha aukeaa jälleen

Lyyra-niminen naarasmargai on asustanut Korkeasaaren eläintarhassa vuodesta 2019 lähtien.

Korkeasaaren eläintarhassa säännöllisesti vierailevan Timo Sivosen pitkäaikainen haave toteutui vihdoin viime viikonloppuna, kun Sivonen sai ikuistettua Lyyra-nimisen margain sen ulkotarhassa. Korkeasaaren eläintarha jakoi Sivosen valokuvan ja tarinan Facebook-sivullaan tiistaina.

Sivonen kertoo valokuvaavansa pääasiassa eläimiä, mutta ajoittain myös maisemakuvia. Lyyra-margain kohdalla valokuvaajaa kiehtoi erityisesti kuvauskohteen haastavuus.

Sivonen omistaa Korkeasaareen vuosikortin ja on yrittänyt ikuistaa Lyyraa kameransa kanssa lukemattomia kertoja. Kymmenien vierailujen jälkeen Lyyra ikuistettiin lopulta ulkotarhassaan.

– Monesti on sanottu, että eläimiä on helppo kuvata, kun ne ovat eläintarhassa. Tämä kohde oli oma haasteensa, joka valokuvaajana kiinnosti minua. Vähän kuin olisi taruolentoa kuvannut, Sivonen kertoo MTV Uutisille.

Sivosen mukaan Lyyra on hyvä löytämään itselleen piilopaikkoja.

Huomaamaton margai hiipii hämärissä

Sunnuntaina kissaeläin nökötti ulkotarhan nurmialueella ja onnistuneen valokuvan ottaminen onnistui.

– Onhan se söpö yksilö ja yleensäkin eläin. Nyt kuvaaminen oli helppoa, eikä se yhtään häiriintynyt kuvista.

Pitkähäntäkissa eli margai on yksi Korkeasaaren vaikeimmin havaittavista eläimistä. Se liikkuu monien muiden kissojen tapaan lähinnä hämärissä ja nukkuu usein päivisin pesäkopissaan. Eläin osaa olla myös huomaamaton, vaikka se itse ihmiset näkisikin. 

Uhanalaisuusluokitukseltaan Etelä- ja Keski-Amerikassa elävä kissaeläin on silmälläpidettävä, Brasiliassa ja Argentiinassa vaarantunut. Luonnonvaraisten yksilöiden määrä on laskussa. 1970–80-luvuilla laji oli yksi metsästetyimpiä latinalaisen Amerikan kissaeläimiä turkiskaupan tarpeisiin. 

Nuori naarasmargai, jolle valittiin yleisön ehdotuksista nimi Lyyra, saapui Korkeasaaren Amazonia-taloon Walesista kesäkuussa 2019.

Lue myös:

    Uusimmat